Kehitysmaalaisten vastaanottaminen tuottaa vaikeuksia vastaanottajamaihin {S}

Mutta mitä tuo ”kompeksisuuden kriisi” sitten merkitsee tässä yhteydessä? – Sanapari viittaa maahanmuuttoa puolustelevien retoriikasta tunnettuun mantraan, jonka mukaan ”vaikeisiin kysymyksiin ei ole helppoja vastauksia”. Muiden muassa Jyrki Katainen vetosi ajatukseen mietteliäästi haukkuessaan EU-kriittisiä tahoja äskettäin ”populismista”. Käsite viittaa ”haluun löytää yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin ongelmiin”.

Viranomaisille näyttää kuitenkin olevan helppo tapa pitää ongelmia yllä ja jatkaa niiden kertauttamista länsimaissa. Nämähän ovat vaihtoehdot kaksiarvoisessa ja perimmältään yksinkertaisessa tilanteessa: rajoja voidaan joko pitää auki tai kiinni. Niitä voidaan joko madaltaa tai korottaa.

Yksinkertaisista syistä on yksinkertaisiin ongelmiin lopultakin yksinkertaisia ratkaisuja. Yksinkertaisille ihmisille ne eivät kuitenkaan näyttäydy yksinkertaisina, vaan he tekevät niistä itselleen ja toisille ihmisille monimutkaisempia kuin ne ovat. Omasta mielestäni yksinkertaisilla ratkaisuilla voitaisiin nimenomaan estää ongelmien eskaloituminen monimutkaisiksi yhteiskunnallisiksi ristiriidoiksi.

Yksinkertainen ratkaisu on usein paras ja toimivin. Jos rajat todellakin laitettaisiin kiinni kehitysmaista virtaavalta maahanmuuttovyöryltä, samalla vältyttäisiin ongelmien moninkertaistumiselta tavalla, joka näyttää hiertävän kivenä kengässä aina, kun puhutaan esimerkiksi Tukholman ongelmalähiöistä. Ilmi on käynyt ainakin se, että vastaanottaminen ei ratkaise mitään vaan ainoastaan siirtää ongelmat myös maihin, joissa niitä ei aiemmin ollut. 

[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 2.3.2017 julkaisemassaan merkinnässä Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla]