torstai 3. marraskuuta 2016

Lipuntarkastajien ammattitaito {S}

Kipparin ammattitaitoa ei taas voi muuta kuin ihailla. Kaveri näki varmasti, että irakilaiset menevät pummilla. Sen havaitseminen on osa ammattiosaamista. Silti hän oli tarpeeksi fiksu siihen, että varmisti selustansa ja tarkasti ensin muiden matkaliput. Jos hän olisi tarkistanut ensin irakkien matkaliput ja olisi syntynyt äläwäbälä – kuten syntyikin ja tämähän Honkasalon hyeenana haaskalle houkutti – häntä olisi voitu syyttää rasismista, kun ei tarkistanut muiden matkalippuja. Eihän hän mitenkään olisi tämän jälkeen ehtinyt, kun irakkijengi olisi vaatinut kaiken huomion. Vielä kannattaa huomata, että hän oli poistamassa matkaliputtomia junasta ilman sakkomaksua. Konduktöörillä ei toki tällaista ole mahdollista määrätäkään, mutta hän ei edes yrittänyt kutsua tarkastajaa paikalle. Tämäkin osoittaa viisautta, sillä tarkastusmaksun määrääminen irakeille olisi vain tuottanut lisää byrokratiaa, jonka maksamme me veronmaksajat. Kuten olisimme maksaneet sen tarkastusmaksunkin.

[Näin oli lausuttu Jaskan pauhantaa -blogissa 11.10.2016 julkaistussa merkinnässä Monta pientä elefanttia marssi näin, joka käsittelee suomalaisen uusvasemmiston halua nähdä rasismia.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti