perjantai 19. elokuuta 2016

Mahtaakohan monien vasemmistolaisten hyvin rajulla taustalla olla jotakin tekemistä heidän nykyisen maailmankuvansa kanssa? {S}

Olen sellaistakin miettinyt, että mahtaakohan monien vassareiden hyvin rajulla taustalla olla jotakin tekemistä heidän nykyisen maailmankuvansa kanssa? Vassareissa on hyvin paljon sellaisia ihmisiä, joilla on hyvin rikkinäinen, väkivaltainenkin, perhetausta ja heistä useita on kiusattu koulussa hyvinkin rajusti. Yhdessä kohtaa tuttavapiirissäni oli lähes yksinomaan koulukiusaamistaustan omaavia ihmisiä. Myös tästä asiasta voi lukea vassareiden blogeista (heistä monet avautuvat tästä hyvin seikkaperäisesti). Heistä myös hyvin suuri prosentti on seksuaaliselta suuntautumiselta muita kuin heteroita. Onko siis vassarius ikäänkuin tällaisen rikkinäisen, turvattoman ja identiteettisotkuisen elämän looginen päätepiste? Vassareissa on paljon kaikenmaailman alakulttuurien edustajia (anime, cosplay, gootti, furry yms.) ja heille on tyypillistä esimerkiksi pukeutua hyvin silmäänpistävällä tavalla (shokkiväriset hiukset, vahvat meikit, lävistykset, tatuoinnit, oudot asut). Onko tällainen erikoisuuden tavoittelu vain looginen seuraus siitä, kun se, mitä olet ja edustat, on koko elämäsi ajan ollut ympäristön mielestä jotakin pahaa ja iljettävää ja sinä huono ihminen (koulukiusaaminen, vanhempien harjoittama kaltoinkohtelu)?

[Näin oli lausuttu 15.6.2016 transseksuaalin henkilön pitämän Musta orkidea -blogin merkinnässä Vassaria ahdistaa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti