lauantai 20. elokuuta 2016

S On jokaisen maan oma asia päättää omasta maahanmuuttopolitiikastaan

Jos ihmiset perustavat valtion, he samalla myös ottavat itselleen vallan hoitaa keskinäisiä asioitaan ja suhteitaan ulkomaailmaan. Tähän valtaan kuuluu tietenkin myös päättäminen siitä, keitä rajojen sisäpuolelle halutaan ottaa.

Valtio, joka ei kykene estämään tunkeutumista alueelleen, on epäonnistunut. Valtio, joka ei edes halua sitä tehdä, on tehnyt moraalisen konkurssin ja loppunsa ansainnut. Toki ihmisiä käy sääliksi.

Toinen asia on, että useimmat valtiot haluavat maahanmuuttoa, mutta tietenkin vain sellaista, joka on niiden kannalta hyödyllistä. Muutenhan ne toimisivat absurdisti, kansansa etuja ja siis myös omaa tarkoitustaan vastaan.

Normaaleissa oloissa jokaisella valtiolla on oikeus ja jopa velvollisuus luoda oma maahanmuuttopolitiikkansa, jonka täytyy perustua kansalta saatuun valtakirjaan. Mikäli valtio on menettänyt tässä suhteessa toimivaltansa tai muutoin toimii vastoin kansan ilmaisemaa poliittista tahtoa, on tilanne paradoksaalinen. Silloinhan tämä väkivaltakoneisto toimii omia toimeksiantajiaan vastaan ja on ilmeisesti muuttunut tyranniaksi.

[Timo Vihavainen 9.8.2016 mm. homoseksuaalia poliitikkoa Sebastian Tynkkystä koskevassa blogimerkinnässään Ajatusrikoksia?]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti