tiistai 12. heinäkuuta 2016

S Nato selvästikin aikoo miehittää jonkin pensaan taikka jonkin lasten hiekkalaatikon

Minusta on tuhmaa, että Nato estää Venäjää huseeraamasta naapurimaittensa suhteen ihan miten tahtoo.

[Tom Kärnä Facebookissa 10.7.2016 koskien uutista, jossa kerrotaan Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto -nimisen – lyhyeltä nimeltään Neuvostoliitto – diktatuurin entisen johtajan Mihail Gorbatshovin närkästyksestä koskien sitä, että Nato oli päättänyt lisätä joukkojen määrää Puolassa ja Baltian maissa. Kun päätös on joskus saatettu toimeen, niin ei silti ole kyse mistään hyökkäysjoukoista, joita Venäjä joutuisi pelkäämään, sillä muutamalla pataljoonalla sotilaita saadaan miehitettyä korkeintaan Monaco tai esim. jokin hylkeitten kansoittama luoto.]

[Gorbaa taitaa vaivata vanha kunnon supervaltakompleksi. Yy, miksi kukaan ei kunnioita meitä, byäää!!]

[Lainaan lopuksi Neuvostoliiton luoneen V.I. Leninin suurta viisautta:"Kun venäläistä kommunistia vähän raaputtaa, niin alta paljastuu isovenäläinen shovinisti." Lenin varsinkin oli erittäin suuri kusipää, mutta kuppaisista aivoistaan huolimatta hänellä oli myös kirkkaita hetkiä, mitä tämä siteerauskin osoittaa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti