Turkki on paradoksaalinen valtio. Sen perimmäinen ongelma ei ole
huono tai epädemokraattinen hallinto vaan väestö, joka on
suurimmaksi osaksi taipuvainen vanhoillisuuteen ja islamismiin.
Turkki on paradoksaalinen, koska siellä kemalistinen armeija on
aika ajoin epädemokraattisin keinoin puolustanut sekularismia,
länsimaisuutta ja perusvapauksia ja pannut kuriin demokraattisesti
valittuja mutta ääriuskonnollisia ja epäliberaaleja
siviilihallituksia.
Asiasta on vaikea käydä keskustelua, koska länsimaalaiset ihmiset,
omasta perspektiivistään, kuvittelevat (tai ovat kuvittelevinaan),
että demokratia tiukassa merkityksessään (enemmistövalta) tuottaa
automaattisesti ja kaikkialla myös demokratiaa sen laajassa
merkityksessä (sekularismi, liberalismi, kansalaisvapaudet).
Muistan, kuinka ministeri Stubb Egyptin vallankumouksen aikana
hehkutti, että nyt maahan saadaan "liberaali demokratia ja
sosiaalinen markkinatalous". Saatiin Mursi ja muslimiveljeskunta.
Kysymys kuuluu, onko demokratia itseisarvo vai väline hyvän
yhteiskunnan ylläpitämiseksi. Jos jälkimmäinen, miten pitäisi
suhtautua tilanteeseen, jossa demokratia ilman suitsia tuottaa
asukkaiden ja naapureiden kannalta huonomman yhteiskunnan kuin
suitsittu demokratia?
[paha mies Jussi Halla-aho Facebookissa luultavasti 21.7.2016]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti