Turvallisuus- ja yhteiskunta-asioita on kaikesta huolimatta hyödyllisempää tarkastella järjellä kuin pelkällä shokeeratulla tunteella. Yhdysvalloissa homoyhteisöt ja seksuaalivähemmistöjen liikkeet ovat suhtautuneet joukkomurhaan yleisesti ottaen hyvin fiksusti, järkevästi ja arvokkaasti. Samaa ei voi sanoa poliitikkojen ja nettikeskustelijoiden muodostamista yhteisöistä. Järjen, suhteellisuudentajun ja kunniallisuuden nimissä onkin syytä muistaa, että islamismi on sekä henkisesti että sotilaallisesti suuressa alamäessä. Islamilaisen valtion kalifaatti on katoamassa kartalta, ja koko poliittisen islamin ideologia on vakavassa kriisissä. Voi tuoda hetkellisen koston tyydytystä vaatia lännen sotilasmahtia marssimaan Raqqaan vastineena kaikesta kajahtaneen kalifaatin ja sen hullujen kätyrien vuodattamasta verestä, mutta kalifaatti on häviämässä ensisijaisesti paikallisille voimille: Irakin armeijalle, Assadin sotilasdiktatuurille, kurdijoukoille. Tässä on se hyvä puoli, että arabi- ja kurdiarmeijat eivät voi voittonsa jälkeen vain ottaa Mission Accomplished -selfietä ja vetäytyä valtameren taakse. Ne eivät ole miehittäjiä: ne ovat alueelle jääviä valloittajia.
Islamismi on muutenkin vaikeuksissa: Egyptissä Muslimiveljeskunta osoitti, ettei islamismissa ole aineksia oikean valtion johtamiseen vääjämättä kuuluviin kompromisseihin, ja maa on jälleen sekulaarin sotilasdiktatuurin hallinnassa. Saudi-Arabia, sunnalaisen ääri-islamin käärmeenpesä, on historiansa pahimmassa kriisissä, ja sen on joko kyettävä modernisoitumaan tai tuhouduttava, ja saudieliitit ovat ilmeisesti viimein alkaneet ymmärtää tämän. Shiialainen Iran, joka 1979 teki islamismista esimerkkitapauksen, on vähitellen palaamassa normaaleihin suhteisiin länsimaiden kanssa. Ajatollat ja näiden konservatiiviklikit harmaantuvat Iranissa nopeasti, ja uudet iranilaisten sukupolvet ovat edeltäjiään urbaanimpia, individualistisempia ja vapaamielisempiä. Jopa Afganistan, joka oli vielä 15 vuotta sitten seitsemännen vuosisadan fanaattisessa aallonpohjassa, on onnistunut johdonmukaisesti toteuttamaan naisten äänioikeutta. Persianlahden monarkioissa muhii suuria muutosvoimia, ja Tunisia on valtavista paineista, ristiriidoista ja terrori-iskuista huolimatta pitänyt pintansa maallisena demokratiana. Islamismin vetovoimaa on menetetty paljon, ja sen esimerkit näyttävät huonoilta: Turkki on herkkänahkaisen islamistin johdolla hyvin näkyvästi pilannut suhteensa aivan joka suuntaan. Islamistit iskevät lännessä helppoihin, pehmeisiin kohteisiin, sillä heidän voimavaroillaan ei kyetä haastamaan läntistä sotilasvoimaa tai valtiomahtia. On ilmeisen totta, että "länsi" on sodassa islamistisen ideologian kanssa (Suomikin on saanut oman sodanjulistuksen, miten söpöä), mutta ennen kuin tästä ryhtyy panikoimaan, on syytä muistuttaa itseään, että länsi on voittamassa sen sodan. Mikään ei viittaa päinvastaiseen, eikä sitä voi yksi joukkomurha mihinkään muuttaa. Hätiköinti tuskin on eduksi.
[Näin oli lausuttu 21.6.2016 Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä Orlando furioso.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti