maanantai 6. tammikuuta 2025

S Rockmuusikko Alice Cooper: Muusikoiden ei tulisi kertoa faneilleen, kuinka äänestää vaaleissa, osa 2

Cooper sanoo pitävänsä jo alkujaankin huonona ideana sitä, että rocktähdet tarjoavat faneille poliittisia näkemyksiään.

– Ensinnäkin, miksi ihmiset kuvittelevat, että rocktähdillä olisi suurta viisautta, jota faneilta puuttuu. Se on virheajattelua. Mieti nyt: miksiköhän me olemme nimenomaan rocktähtiä? Usko pois, emme me saa keneltäkään sisäpiiritietoa politiikan tapahtumista.

[Näin oli sanottu Suomen uutisissa 4.11.2024 julkaistussa uutisartikkelissa Rocklegenda USA:n vaaleista: Faneilleen äänestysohjeita jakavat muusikot käyttävät vaikutusvaltaansa väärin – ”Se ei edusta vapautta”.]

[Tänään maanantaina 6.1. Jeesuksen vuonna 2025 on Yhdysvaltain eduskunnan eli kongressin kamarien edustajainhuoneen ja senaatin yhteisistunto ja vaalilaskentaseremonia, jonka yhteydessä lopuksi julistetaan maan seuraava presidentti. Yhdysvallat on iso maa. Niin, ja julistajana toimii nyt uudestaan maan presidentiksi nousevan Donald Trumpin kilpakumppani marraskuisessa vaalissa, nykyinen varapresidentti Kamala Harris, jonka etunimestä pidän kovasti.]

[Cooperin mainitseman kaltaiset taiteilijat ovat kuin Rooman tasavallan aikaisia patronuksia, jotka neuvovat klienteilleen, kuinka tulee äänestää kansankokouksissa. Varsinaisia patronuksia. Liberaalissa yhteiskunnassa tuollaista ei juurikaan tapahtuisi.]

[PS. Lukijani saattoivat huomata, että joulukuussa olin tässä Mullokala seikkailee -siteerausblogissani lopettanut julkaisemisen aivan joka päivä. Siinä oli käynyt ensin niin, että yhtenä päivänä mietin, että mitä olinkaan pistänyt sille päivälle julkaistumaan. Ja, oi, katso, tein havainnon, että en ollut ajastanut julkaistumaan sille päivälle mitään. Tulin lopulta siihen tulokseen, että voin tällä kertaa suoda itselleni joulurauhan siinä mielessä, etten laittele tänne paljoakaan "joululomani" aikana. Jokunen aikoja sitten ajastamani merkintä toki silti julkaistui.]

5 kommenttia:

  1. Tuota olen aina ihmetellyt, kuinka mediat innokkaasti julkaisee julkisuudessa olevien esim. muusikoiden, näyttelijöiden, taiteilijoiden jne. poliittisia ( yleensä aina vasemmistolaisia) mielipiteitä. Ehkäpä toimittaja kokee voivansa vaikutta näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Totuus ei merkitse mitään vaan aktivistin omat aatteet, on ihminen sitten rocktähti tai toimittaja.

      Poista
  2. Joulurauha se on talonpojallakin oltava!
    Ja miksipä julkkikset eivät voisi jaella äänestämisohjeita faneilleen, kun voivat myös asettua ehdolle?
    Onhan Suomenkin politiikassa riittänyt turhia julkkiksia hallitusta myöten (mm. misukka Tanja Vienonen-Karpela-Saarela-Karpela-Erjola) ja uusia tulee varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan ymmärretään, ettei näillä välttämättä tai todennäköisesti ole mitään erityistä viisautta, mitä tulee politiikkaan tai arvoihin.

      Poista
    2. Ehkä pidän jatkossakin osittaisen joulurauhan itselleni.

      Poista