”En koskaan työskennellyt sensuurin parissa enkä kutsuisi itseäni toimittajaksi, jos minua sensuroitaisiin”, Shilov sanoo.
Hän kuitenkin tietää, että sensuuria on. Shilov on kuullut kollegoiltaan, millaista on olla propagandakoneiston rattaana. Televisiotoimittajalle sanotaan etukäteen, mitä pitää kertoa. Kun kirjoittaa tekstin, joku tarkistaa sen.
”Käytännössä se toimii kuin normaali editointiprosessi paitsi että kerrotaan, mitä pitää tehdä. Et saa itse päättää, mitä kirjoitat tai miten esität asiat.”
Sensuuriin liittyy kaavoja. Tietyt henkilöt esitetään järjestelmällisesti sankareina ja ylipäätään positiivisessa valossa. Jos valtion politiikan suunta muuttuu, myös kaavat muuttuvat.
Shilov pärjäsi Venäjällä, koska hän käsitteli lähinnä viihteellistä sisältöä. Hänen ei esimerkiksi tarvinnut käsitellä työssään Tšetšenian sotaa.
Shilovin mielestä pelko ei kuulu journalismin tekemiseen. Jotkut toimittajat kirjoittavat juttuja yhä omalla nimellään. Shilov muistuttaa, että toimittajia enemmän vaarassa ovat haastateltavat. Esimerkiksi rockmuusikko Andrey Makarevich julistettiin Venäjällä vieraan vallan agentiksi, kun hän oli kritisoinut Ukrainan sotaa.
[Näin oli lausuttu Seura-lehdessä 4.8.2024 julkaistussa Sanna Ihalaisen kirjoittamassa artikkelissa Putin esitetään tv:ssä tekemässä humanitaarista työtä – Venäjän propagandakoneisto suoltaa puppua, jolla on kansan tuki.]
[Varmasti vaikea toimia koomikkona nykyään Venäjällä. Komiikka toimii vain, jos voi edes periaatteessa joskus loukata sellaisia tahoja, joilla on valtaa. Muuten siitä tulee aika tylsää. Poliittisesti oikeaoppinen viihde on aina tylsää.]
[Minusta pitäisi myös kysyä, että millä lailla venäläinen nimi "Andrey Makarevich" tulisi lausua. Ilmeisesti niin, että Y lausutaan kuten suomen kielen Y ja CH kuten saksan "CH", vaiko siten kuin latinan CH.]
"Andrey Makarevich" on seurausta englanninkielisestä artikkelista, jonka itseään toimittajaksi kutsuva, moskoviittia osaamaton Sanna Seuralainen ajoi kääntäjän läpi julkaistakseen omanaan.
VastaaPoistaMiehen nimi on Andrei Vadimovitš Makarevitš, kyrillisesti Андре́й Вади́мович Макаре́вич ja se äännetään suunnilleen tuon latinalaisen kirjoitusasun mukaisesti.
MItä sensuuriin tulee, sitä saa demokraattisissa oikeusvaltioissa esiintyä vain sodan tai muiden erittäin vaikeiden poikkeusolojen aikaan.
Moskovia ei ole kuitenkaan ollut koskaan demokraattinen oikeusvaltio ja nyt se on ilmisodassa, joten se voi sensuroida aivan vapaasti mediaansa.
MInusta on niin hauskaa aina valitella ammattitaitoisten ihmisten ammattitaidottomuudesta.
PoistaVenäjällä on ollut kaksi suurta hämmennyksen ajanjaksoa. Ensimmäinen alkoi ensimmäisestä vallankumouksesta ja päättyi kommunistien epädemokraattiseen vallankaappaukseen. Toinen alkoi Neuvostoliiton romahduksesta ja päättyi Putinin alkaessa nauttia maassaan täyttä valtaa.
Näinä hämmennyksen kausina toki oli olemassa eräänlaista demokratiaa, mutta se ei ehtinyt kiinnittyä kovin syvälle venäläiseen yhteiskuntaan.
Työläisten ja sotilaiden neuvostotkin olivat eräänlainen demokraattinen järjestelmä, joka tosin koski lähinnä vain yhteiskunnan pahnanpohjimmaisia. Sitten kommunistisen puolueen hallitsema neuvosto-Venäjä lakkautti demokraattiset neuvostot ja perusti anakronistisella nimellä varustetun Neuvostoliiton eli Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton.
Lenin perusti toki uuteen valtioonsa Työläisten ja talonpoikien tarkastusviraston, jolla oli oikeus valvoa minkä tahansa viraston toimintaa. Hän halusi kompensoida puuttuvaa demokratiaa antamalla tällä tavoin vähäväkisille oikeuden ikään kuin heiluttaa ruoskaa virkahenkilöiden pään yllä.
Lenin ja puolue antoivat Stalinille työksi toimia puolueen pääsihteerinä, homma, jota kukaan Stalinin filosofisesti ja älyllisesti kouliintuneista korkeista työtovereista ei ollut halunnut. Stalin olikin sitten kova paiskimaan töitä pääsihteerinä, ja hän antoi ihmisten päästä luokseen valittamaan asioista, ja hän kuunteli aina kärsivällisesti näiden huolia. Mies myöskin nimitti pääsihteerin ominaisuudessa lukemattomiin virkoihin sitten omia kannattajiaan, ja kun hänelle oli annettu vielä Työläisten ja talonpoikien tarkastusviraston johtajuus, niin yhden miehen diktatuurin pelto oli jo kylvetty täyteen siementä. Leninin kuoltua Stalin pelasi kommunistien johtajat toisiaan vastaan ja sai nämä likvidoitua pois pelistä yhden toisensa jälkeen.
Stalin oli kokenut työtovereidensa pitävän häntä huonona filosofina. Nämä olivat kehottaneet häntä pitäytymään niissä asioissa, joissa hän oli hyvä. Hänen itserakkauttaan oli loukattu, ja kuinka paljon hän olikaan tehnyt töitä vallankumouksen ja uuden sosialistisen valtion hyväksi.
Näin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin virasta tuli yllättävän vahva.
Mutta Stalinin kyseenalainen ansio on se, että hän onnistui tekemään vilkkaasti eri asioista keskustelevasta puolueesta nyhveröporukan, jossa kukaan ei uskaltanut olla eri mieltä tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä Johtajan kanssa.
Neuvostoliitto romahti omaan mahdottomuuteensa lopulta vuonna 1991, ja silloin sen tilalle muodostettiin eräänlainen demokraattisesti hallittu liittovaltio. Venäläisille ei kaikki, mitä demokratiaan kuuluu, ollut aivan itsestäänselvyys. Muistan, että maahan perustettiin silloin lukemattomia uusia poliittisia puolueita. Yhden tällaisen puuhamieheltä kysyttiin, että millainen heidän puolueensa ohjelma on. Mies vastasi, että samanlainen kuin kaikilla muillakin.