tiistai 15. helmikuuta 2022

S Suomen vasemmistohallitus patistaa ja aktivoi työttömiä

Andersson ja muut vasemmistopuolueiden edustajat kuitenkin jättävät mielellään mainitsematta, mistä hallituksen toimien työllisyysvaikutus isolta osin syntyy: hallitus kiristää työttömyysturvan ehtoja ja tekee työttömänä olemisesta nykyistä epämiellyttävämpää.

Hallitus on jo aiemmin päättänyt poistaa niin sanotun eläkeputken. Päätös heikentää ikääntyvien työttömäksi jäävien työttömyysturvaa. Hallitus on myös päättänyt tänä vuonna voimaan tulevasta ”pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista”, jossa työttömille tulee velvoite hakea lähtökohtaisesti neljää työpaikkaa kuukaudessa tukien menettämisen uhalla. Työttömien tulee myös etenkin työttömyyden alkuvaiheessa käydä te-toimistossa tapaamisissa työnhaun edistämiseksi.

Perjantaina hallitus sopi, että myös työttömyysturvalla opiskelevien henkilöiden työnhakuvelvoitteita kiristetään eli heitä patistetaan hakemaan ahkerammin töitä.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 12.2.2022 julkaistussa Teemu Muhosen kirjoittamassa artikkelissa Hallituksen työllisyystoimia yhdistää piirre, jonka vasemmistopuolueet haluavat vaieta kuoliaaksi.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti