Seuraavana päivänä, lauantaiaamuna, konferenssissa puhui eksegeetti ja patristiikan tutkija Brad Jersak. Hänen mukaansa ajatus siitä, että osa ihmiskunnasta päätyisi ikuiseen ja tietoiseen tuskaan ("eternal conscious torment", teknisempi termi ns. perinteiseille helvettikäsitykselle), ei esiinny vanhoissa uskontunnustuksissa (Apostolinen ja Nikean uskontunnustus). Jersak esitti, että kirkkoisät ja -äidit odottivat, että kaikki lopulta pelastuvat. Hän viittasi mm. Johannes Krysostomokseen, joka oli innokas helvetillä pelottelija. Kuitenkin hän kuuluisassa pääsiäissaarnaassaan julistaa, että Kristuksen ylösnousemuksen ansiosta kukaan kuollut ei ole haudassa.
Kirkkoisien opetuksiin viitaten Jersak sanoi, että kaiken ennalleen asettaminen (apokatastasis) on alusta asti tarkoitettuun tilaan saapumista, ei alkuperäiseen tilaan takaisin päätymistä. Lopullisen toivon perusta on tässä opetuksessa jo inkarnaatiossa: tullessaan ihmiseksi Jumalan Sana (Kristus) otti omakseen koko ihmisluonnon, ihmisyyden, ihmiskunnan! Kirkkoisillä oli kuitenkin vahva usko ihmisen vapaaseen tahtoon, joka voisi heikentää toivon lujuutta (sillä silloin kieltäytyminen olisi mahdollista). Kuitenkin mm. Maksimos Tunnustajan mukaan Kristus paransi tahtomme Getsmanen puutarhassa (jossa Vapahtaja alisti inhimillisen tahtonsa Jumalan pelastavaan tahtoon). Lisäksi Raamatussa usein uhkana esiintyvä tuli on itse asiassa Jumalan rakkauden kirkkaus, mikäli Iisak Niniveläiseen on uskominen. (Tuli puhdistaa, kauterisoi haavat.)
[Näin oli lausuttu Petri Tikan blogissa 13.5.2018 julkaistussa blogimerkinnässä "Taivaan ovi oli auki", jossa hän kertoo osallistumisestaan konferenssiin, jonka oli kaikkia koskaan eläneitä ihmisiä koskeva kristillinen toivo.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti