perjantai 22. tammikuuta 2021

S Sosiaalisen median yhteisöpalvelut tarkastelussa

Facebookin ja esimerkiksi Twitterin algoritmit on ohjelmoitu suosimaan kuohuttavinta ja sitä myöten keskustelua herättävintä sisältöä.

”Samalla algoritmit suosivat salaliittoteorioita ja disinformaatiota.”

Siksi eettisen ohjeiston lisäksi tarvitaan uutta lainsäädäntöä.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 20.1.2021 julkaistussa Vesa Sirénin kirjoittamassa uutisartikkelissa Trump romutti sosiaalisen median villit vuodet – professori kertoo mitä Joe Bidenin pitäisi nyt tehdä.]

[Minä olen yrittänyt blogijulkaisuissani olla aina maltillinen ja jossain määrin myös sosiaalisen median yhteisöpalveluissa. En ole pyrkinyt kuohuttamaan. Paitsi ehkä pari kertaa varmaankin olen.]

[Kannatan ehdottomasti sellaista, että sosiaalisen median yhteisöpalvelut suosisivat vähemmän kuohuttavia julkituloja. Tällainen varmaankin johtaisi parempaan lopputulokseen.]

[Kannatan myös sellaista, että sosiaalisen median yhteisöpalveluiden ei tulisi toimia samanmielisten kaikukoppana. Niiden ei pidä tukea ihmisten kuplaantumista.]

[Kannatan myös sitä, että sosiaalisen median yhteisöpalvelut eivät tukisi äänestäjien johtamista harhaan.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti