torstai 21. tammikuuta 2021

S Suomalainen SS-pataljoona oli kummajainen

Suomalainen SS-pataljoona oli Jokipiin mielestä monessakin mielessä kummajainen Waffen-SS:n monisatatuhatpäisessä sotilasjoukossa. Se oli ainoa vapaan maan omia tarkoituksiaan, diplomaattisen tuen hankintaa varten Saksaan lähettämä vapaaehtoisjoukko.  Tätä varten sen jäseniä ei ole myöhemminkään voitu matkastaan syyllistää. Useimmat Waffen-SS-osastot olivat Saksan satelliittivaltioista miehitysvallan luvalla matkaan lähteneitä, mikä puolestaan toi niissä taistelleille sodan jälkeen vastarintaliikkeiden poliittisessa painostuksessa helposti syytteen yhteistoiminnasta vihollisen kanssa.  Saksalaisen kypärän alla vietetty aika tuli merkitsemään tähän ryhmään kuuluneille keskimäärin kahden vuoden vankilatuomiota. Ero Suomeen oli siten jyrkkä. Itsenäisen maan kansalaisina Waffen-SS:n riveihin liittyivät myös ruotsalaiset vapaaehtoiset. Mutta koska he olivat lähteneet retkelleen ilman hallituksen lupaa, hekin joutuivat sodan jälkeen leimatuiksi ja rangaistuiksi. Rangaistusasteikko oli kuitenkin Saksan satelliittimaihin verrattuna lempeä. Ikävään asemaan joutuivat myös Waffen-SS:ssä palvelleet ulkosaksalaiset, esim. Romanian ja Unkarin saksalaiset, yhteensä noin 120 000 miestä. Vedoten siihen, että heille oli luvattu palveluksesta Waffen-SS-joukoissa Saksan kansalaisuus, heitä ei huolittu enää sodan jälkeen kansandemokratioiksi muuttuneisiin isänmaihinsa.

[Näin oli lausuttu Suomen humanistiverkko Agricolan sivuilla 30.12.2013 julkaistussa Eero Kuparisen kirjoittamassa katsauksessa SS-kypärän alla – me ja muut, jossa kirjoittaja käsittelee historioitsija Mauno Jokipiin monografiaa Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet. Waffen-SS:n suomalaispataljoona vertailtavana.]

2 kommenttia:

  1. En tiedä itäisen Euroopan ulkosaksalaisten SS-miesten sodanjälkeisistä kohtaloista,
    mutta voisin olettaa ainakin heidän olleen loppujen lopuksi onnellisia,
    jotka "joutuivat" sotavankeutensa jälkeen "jäämään" Länsi-Saksan talousihmeen luomisen keskelle,
    sen sijaan että olisivat "päässeet" entisiin kotimaihinsa kommunismin kurjuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. Aluksi oli Länsi-Saksassakin toki pulaa kaikesta, mutta se meni nopeahkosti ohi. Talousmahti nousi. Eikä Länsi-Saksassa joutunut niin kovasti varomaan sanojaan.

      Poista