sunnuntai 24. tammikuuta 2021

S Eräät ovat kuin korkeammalla värähtelytasolla olevia ihmisiä

Palautetta yhdestä kolumnista tulee satoja tai tuhansia, mutta yritän lukea kommentteja ainakin kursorisesti.

Viitisen vuotta sitten aloin havaita niissä uudenlaisia piirteitä, jotka saivat hämmentymään.

Tuntui kuin osa palautteen antajista olisi puhunut vierasta kieltä. En tajunnut, mistä he puhuivat, enkä pystynyt seuraamaan heidän päättelyketjujaan. He käyttivät keskenään samoja, oudonkuuloisia ja hienolta kalskahtavia termejä kuten ableismi tai kulttuurinen omiminen, he loukkaantuivat herkästi ja tulkitsivat kaiken pahimmalla mahdollisella tavalla. He olivat hyvin mustavalkoisia ja varmoja asiastaan – mutta ajatusketjuissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Ikään kuin he olisivat kuuluneet johonkin hämärään lahkoon, jonka ulkoa opeteltuja fraaseja he toistelivat silmät ummessa, ilman omaa ajattelua.

[Sanna Ukkola 8.1.2020 julkaistussa kolumnissaan Kasvatimme nuoret tynnyrissä ja nyt he luhistuvat vääristä sanoista]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti