torstai 6. elokuuta 2020

S Nyt yhteistä velkaa kuitenkin päätettiin ottaa ilman EU:n perussopimusten muutosta tai edes laajaa julkista keskustelua

Vihriälä on Suomen arvostetuimpia ekonomisteja. Lisäksi hän on eurokriisin veteraani komissaari Olli Rehnin kabinetista. Hän jos joku osaa pohtia sitä, miten talouskriisit vaikuttavat EU:n kehitykseen ja toisinpäin.

Vihriälän huoli kohdistuu ennen kaikkea EU:n velkaantumismahdollisuuden luomiseen ja tapaan, jolla se tehtiin. EU:n perussopimusten mukaan yhteisestä velasta haluttiin nimenomaan pidättäytyä. Jokaisen maan piti vastata omista veloistaan.

Nyt yhteistä velkaa kuitenkin päätettiin ottaa ilman perussopimusten muutosta tai edes laajaa julkista keskustelua.

Vihriälän mukaan Euroopan komission ja neuvoston verkkosivuillakin todettiin toukokuun loppuun saakka, ettei EU:n toimintaa rahoiteta velalla. Sen jälkeen maininnat katosivat verkkosivuilta.

”Kuinka voi luottaa sitten siihen, mitä sovitaan, jos sitä näin näppärästi muutetaan?” Vihriälä pohtii.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 5.8.2020 julkaistussa haastatteluartikkelissa Hämmentynyt asiantuntija Vesa Vihriälä yrittää yhä ymmärtää, miten EU:n rahasto meni läpi ja mitä se tulee EU:lle merkitsemään.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti