lauantai 8. elokuuta 2020

S Ihmiset reagoivat usein lesboihin todella voimakkaasti

Jotkut lesbot ovat kertoneet minulle, että ihmiset reagoivat usein lesboihin todella voimakkaasti, etenkin miehet. Jotkut miehet tuijottavat lesboja täysin häpeilemättä ja jotkut suorastaan vihastuvat pelkästä lesbojen läsnäolosta ja menevät erikoisella tavalla hämmennyksiin. Tämä hämmennys voi sitten purkautua aggressiona. Eräs lesbo selitti minulle, että heteromiehet pelkäävät lesbonaisten vievän heiltä naiset. Kyseisen lesbon käsityksen mukaan heteromiehet ottavat tämän uhkan tosissaan, koska sisimmässään tietävät, että toinen nainen ymmärtää naista ja hänen tarpeitaan aivan eri tavalla kuin mies voisi ikinä ymmärtää. Itse sanoisin, että pelko on irrationaalinen ja siten turha, sillä lesbot ja heteromiehet eivät lähtökohtaisesti kilpaile samoista naisista. Heteronainen haluaa miehen, jollainen lesbonainen ei voi koskaan olla, vaikka olisikin pukeutunut miesten vaatteisiin ja esiintyisi jollain tavalla maskuliinisesti. Maskuliininen nainen ei ole mies. Lesbonainen ei voi siten ikinä olla minkäänlainen aito uhka heteromiehelle, vaan koko homma perustuu väärinkäsitykselle (jonka kumoamisessa lesboilla olisi oma vastuunsa). Oman lukunsa tosin tietenkin muodostavat biseksuaalit naiset, mutta noh, he eivät ole heteroita, vaan biseksuaaleja. Oman havaintoni mukaan tosin heistäkin ehdoton enemmistö on miehiin päin suuntautuneita, eli valitsevat miehen lopulta sitten kuitenkin, vaikka heillä olisikin joskus ollut naissuhteita. Tässäkin pelissä siis heteromies selviää voittajana pitkällä tähtäimellä. Heteromies ei siis menetä mitään siinä, että jättää lesbot lesboilemaan keskenään. Valtaosa maailman naisista kun ei ole lesboja eli heteromiehen apajat ovat isot, vaikka lesboja pieni määrä siellä joukossa onkin. 

[Näin oli lausuttu Musta orkidea -blogissa 24.3.2020 julkaistussa merkinnässä Miten on mahdollista olla konservatiivi homoseksuaali? Heteroiden väärinkäsityksistä yms.]

[PS. Kirjoittaja on mielenkiintoinen esimerkki ihmisestä, sillä biologisesti hän on nainen, joka oli aloittanut sukupuolenvaih... sukupuolenkorjaushoidot. Myöhemmin hän oli todennut sen olleen virhe. Ja siitä pitäen hän on pitänyt itseään "vain" lesbona eikä transseksuaalina.]

2 kommenttia:

  1. Mainitun blogin kommentoinnissa lienee jotain ongelmaa:

    blogisti toivottaa tervetulleeksi koomentoimaan, mutta kaikkien bloggausten lopussa lukee:
    "Ei kommentteja".
    Ja kuitenkin olen itsekin tipauttanut sinne yhden, ellen toisenkin; en muista enää. Yhden joka tapauksessa.

    Liekö jokin bugi, kenties tarkoituksella blogiin lähetetty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaavanlainen bugi saattaa vaivata kaikkia Bloggerin blogeja. Google oli äskettäin vaihtanut Bloggerin oletuskäyttöliittymän blogintekijöille. Sillä saattaa olla jotain tekemistä senkin kanssa, että äsettäin minulla oli ollut sellaista vaivaa, että aina blogikirjoitusteni listauksessa ei näy kunkin blogimerkinnän sivulatausten määrää. Blogger ilmeisesti jatkuvasti tietää, kuinka paljon kutakin merkintää on ladattu, mutta se ei aina suostu näyttämään tietoa minulle.

      Poista