sunnuntai 16. elokuuta 2020

S Neandertalilaisperimä auttoi nykyihmistä

Neandertalilaisten geenit olivat alkujaan hyvin tervetullut lisä nykyihmisten perimään. Kun heitä tuli Euraasiaan, neandertalilaiset olivat eläneet täällä reilusti yli 200 000 vuotta.

– Neandertalilaiset olivat todennäköisesti erinomaisen sopeutuneita täkäläiseen ilmastoon, ravintoon ja tautien aiheuttajiin, sanoi Kelso Max Planck -instituutin verkkosivulla aiemman tutkimuksen yhteydessä.

Sellaiset ominaisuudet olivat arvokkaita sekaliittojen lapsille, joiden nykyihmisvanhemman perimällä ei ollut antaa eväitä esimerkiksi siihen, että auringonvaloa on täällä pohjoisessa vähemmän kuin eteläisemmillä leveyspiireillä. 

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 19.7.2020 julkaistussa Anniina Walliuksen kirjoittamassa uutisartikkelissa Tutkimus: Vakavia koronaoireita saavilla on ratkaisevassa kohdassa pätkä neandertalilaisten perimää.]

[...Suurin piirtein kaikilla Afrikan ulkopuolisilla ihmispopulaatioilla on genomissaan neandertalinihmisten geenistöä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti