keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

S Veteraaniliiton logossako musliminainen?

Minulla on ollut paljon hauskaa ajanvietettä. Esimerkiksi Torppa oli saanut veteraaniliiton logosta sangen erikoisia mielleyhtymiä joita hän piti objektiivisena totuutena. Tämänlainen ”suoran havaitsemisen ja kokemisen” paradigma ei toki yllätä. Sillä Torppa on kuuluisa kreationisti ja kreationismissa tätä intuitiivisen suoran havaitsemisen periaatetta on tuettu hyvin vahvasti. Esimerkiksi Douglas Axe korosti intuitiivisuutta hyvin pitkälle. Logossa nähty musliminainen kertoo aika konkreettisesti siitä miksi tälläinen intuitio-havaitseminen on tieteellisesti epäpätevää.
 
Logon taustaa voisi tietenkin aina valottaa valokuvilla. Vaikkapa siitä miten vanhassa valokuvassa on musliminaisia rivitolkulla palvomassa Allahia, Särkisalossa, joulukuussa 1939…
 
[Näin oli lausuttu Tuomo Hämäläisen Aleksanterin ratkaisu -blogissa 18.5.2020 julkaistussa merkinnässä Puhun niin meheviä kuin osaan. Kirjoittajan mainitsemassa valokuvassa on lumipukuisia miehiä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti