sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

S Haisunäätä, lemmikkieläin

Turkulaiset joutuvat ajoittain hieraisemaan silmiään, sillä kadulla voi tulla vastaan Mihail. Se on haisunäätä, ihan lemmikiksi tarkoitettu.

– Käymme Mihailin kanssa keväästä syksyyn lenkkeilemässä niin, että se on valjaissa, sanoo Suomen lemmikkihaisunäädät ry:n puheenjohtaja Susanna Hoffrén.

[Näin oli lausuttu Me naiset -lehdessä 7.11.2015 julkaistussa Laura Lenneksen kirjoittamassa artikkelissa Kyllä, haisunäätiä ulkoilutetaan Suomessakin kuin koiria – se on söpö (ja haiseva!) lemmikki.]

2 kommenttia:

  1. Myytinmurtajat yrittivät eräässä jaksossaan saada haisunäädän suihkimaan päälleen tutkiakseen myyttejä, joiden mukaan skunkkieritteen löyhkästä pääsee eroon.

    Muistaakseni tutkimuksesta ei tullut mitään, koska skunkkia ei saatu suihkauttamaan mitään;
    ei yhtikäs mitään vaikka elukkaparkaa kuinka stressattiin tieteen nimissä, kuten toki aina.

    Lopulta tutkimus piti tehdä virtuaalisesti sekoittelemalla kemikaaleista vastaava hajucocktail. En muista enää lopputulosta;
    ei se enää kiinnostanut, koska originaali oli hukattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tuon jakson epämääräisesti. Haisunäätä ei ilmeisesti viitsi turhaan ruiskuttaa, mikä onkin evolutiivisesti järkevää.

      Poista