tiistai 23. kesäkuuta 2020

S Oikeus kritisoida islamia jälleen kerran

Harris nostaa esiin hieman toisenlaisia kysymyksiä. Hänen mukaansa on esimerkiksi absurdia, että jos pastori Floridassa polttaa tai edes uhkaa polttaa kopion Koraanista, se herättää lukuisissa muslimiyhteisöissä enemmän tyrmistystä kuin sunnien päivittäiset hirmuteot shiioja kohtaan:
Jos todella olemme huolissamme ihmisoikeuksista ja epäoikeudenmukaisuudesta, meitä liikuttaisivat samalla tavoin kaikki ihmisoikeuksien loukkaukset ja toimisimme systemaattisella tavalla niiden käsittelemisessä.
Nawaz kommentoi myös natsismia. Hänen mukaansa muslimeja vihaavien uusnatsien olemassaolo ei ole yhteydessä siihen, tuleeko kaikilla olla oikeus vapaasti kritisoida islamia. Nawaz myös toteaa mieluummin keskittyvänsä ihmisten arvoihin, ”eikä uskonnollisiin perinteisiin, josta he väittävät arvojensa tulevan”.

[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 15.2.2020 julkaistussa merkinnässä Islam ja suvaitsevaisuuden tulevaisuus, jossa kirjoittaja käsittelee mm. Sam Harrisin ja Maajid Nawazin vuonna 2015 julkaistua kirjaa 'Islam and the Future of Tolerance'.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti