maanantai 8. kesäkuuta 2020

S Nanny State Index

Nanny state index on liike-elämän sponsoroima (4) tilasto, johon listataan kaikki EU-maat sen mukaan, kuinka paljon ne säätelevät tupakan, alkoholin ja ruuan myyntiä. Suomi on ollut kärjessä vuosien 2017 ja 2019 indekseissä.

Viime toukokuussa julkaistu Nanny state indeksi herätti laajasti otsikoita. ”Suomi pitää holhousvaltioiden ykköspaikkaa.” Kolmossijalle yltäneessä Virossakin kauhistuttiin, kun valtio holhoaa jo lähes yhtä paljon kuin Suomessa.

Kauppalehden kirjoitus Holhousvaltio Suomi, ylivoimainen ykkönen totesi maamme olevan holhoamisessa omaa luokkaansa: ykkönen kokonaisindeksissä, ykkönen alkoholin verottamisessa, kakkonen sähkötupakan verottamisessa ja nelonen tupakan verottamisessa. Kirjoittaja Olli Herrala ilmoitti kannattavansa vapaata markkinataloutta ja mahdollisimman vähäistä sääntelyä.

Nanny State Indexissä 28 Euroopan maata luokitellaan vapauden perusteella neljään ryhmään käyttäen liikennevalojen värejä. Seitsemän ”vähiten vapaata” (least free) kärkimaata on merkitty punaisella ja vähiten pisteitä saaneet ”vapaimmat” (freest) maat vihreällä.

Nanny indeksin kohdalla on syytä pohtia, kenen vapaudesta on kysymys. Minulle Nanny-taulukon ”vähiten vapaa” tarkoittaa sitä, että näissä maissa tupakka- ja alkoholiteollisuus eivät pääse aivan vapaasti markkinoimaan terveyttä tuhoavia tuotteitaan.

Ehdotan Nanny-taulukkoon pieniä muutoksia. Sen nimeksi muutetaan Responsible State Index, ”Vastuullisen valtion indeksi”. Samalla vaihdetaan värien paikkaa, jolloin Suomi on kunniapaikalla vihreän alueen kärjessä. 

[hormoni- ja aineenvaihduntasairauksien erikoislääkäri Pertti Mustajoki blogissaan 11.12.2019 julkaisemassaan merkinnässä Vastuullisen valtion indeksi]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti