lauantai 20. kesäkuuta 2020

S Vammaisperheyhdistys Jaatinen vaatii tälläkin hetkellä selkeyttä lakiin hoidon rajaamisesta

Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry:n projektipäällikkö Miina Weckroth on seurannut vuosia keskustelua vammaisia koskevista hoidon rajauksista.

Yhdistys on peräänkuuluttanut jo pitkään selkeyttä lakiin hoidon rajaamisesta.

– Käytännössä tällä hetkellä lopullisen päätöksen tekee lääkäri, vaikka omaisten mielipide asiassa pitäisi ottaa huomioon, Weckroth kertoo.

Hänen mukaansa hoidon rajaamiseen ja elvytyskieltoon liittyvät päätökset voivat olla myös ongelmallisia siksi, että jopa saman sairaalan lääkärit ovat tulkinneet esimerkiksi ei elvytetä -päätöksen sisältöä eri tavoin.

– Tiedossamme on tilanteita, joissa ei elvytetä -päätöstä tulkittiin niin, että kaikki elämää ylläpitävät hoidot rajattiin pois. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ei anneta antibioottia, ei nesteytystä tai ei happea. Siinä tilanteessa lapsi voisi menehtyä vaikka ripulitautiin.

Eduskunnan oikeusasimies linjasi vuonna 2009, ettei vammaisuus ole peruste rajata potilasta elvytyksen tai tehohoidon ulkopuolelle. Oikeusasiamies antoi asiasta huomautuksen HUSille. HUSin ylilääkäri oli ohjeistanut sairaahoitopiirissä, että “vaikeasti kehitysvammaiset eivät yleensä kuulu tehohoidon piirin.” 

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 4.4.2020 julkaistussa uutisartikkelissa Lääkärit päättivät rajata 8-vuotiaalta monivammaiselta pojalta hengityskonehoidon epidemian keskellä – TAYS kieltää koronan vaikuttaneen päätökseen.] 

[Kovin ikävällä tavalla näissä hoidonrajaamisasioissa voidaan siis vielä nykyäänkin päästä jossain määrin lähelle Hitlerin Saksan käytäntöjä. Hitler ja hänen kansallissosialistinen puolueensa perustivat valtaan päästyään Saksassa kehitysvammaisten ja psyykkisesti sairaiden murhaohjelman. Murhattujen kuolintodistuksiin merkittiin aina jokin sopiva sairaus tai kuolinsyy. Vaikka valta oli tiukasti Hitlerin ja hitleriläisten käsissä, niin kovasti nutistettu kansalaisyhteiskunta onnistui kuitenkin viemään maan johdolle terveiset, että tällainen ei saa jatkua. Maan johto jatkoi murhaohjelmaa kyllä tämän jälkeenkin, mutta entistäkin enemmän salassa...]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti