tiistai 18. heinäkuuta 2017

S Palaneen käryä Saksanmaalla

Saksalaisupseeri suunnitteli terroritekoa naamioiduttuaan turhapaikanhakijaksi. Tempunonnistuminen kertoo samalla pelottavan paljon siitä, kuinka hatarin perustein hakuprosessi toimii. Heppu oli tekeytynyt syyrialaiseksi turvikseksi ja asunut kuukausia baijerilaisessa vastaanottokeskuksessa. Tämä siitä huolimatta että hän oli samaan aikaan töissä upseerina eikä osannut sanaakaan arabiaa. Huhhuh.

Mies jäi kiinni yrittäessään hakea piilotettua asetta, jolloin sormenjäljet paljastivat hänen olevan myös turvikseksi tekeytynyt. Päälle päätteeksi miehen opinnäytetyö oli hylätty, koska se "sisälsi äärioikeistolaista ja rasistista materiaalia", jolloin hän oli joutunut tekemään sen uudelleen.

Siis haiseeko tässä palaneen käry? Moni saksalaisupseeri on saanut potkut vähemmästäkin. Arabiaa puhumaton ei jää kiinni VOK:issa - luulisi muiden asukkaiden käräyttävän. Ja kuinka ollakaan, hän jää kiinni sopivasti ennen terroritekoa, joka oli tarkoitus naamioida turviksen tekemäksi. Sekä se tärkein asia - saksalainen upseeri ja mokaa noin perusteellisesti. Jopa Breivikin kaltainen sekopää onnistui paremmin.

Kuulostaisiko uskottavalta, että kaverille luvattiin opinnäytetyön hylkäämisen jälkeen, että rupea kaksoisagentiksi niin saat lihavan tukun rahaa istuttuasi vähän aikaa vankilassa? Ensin naamioidut turvikseksi ja sitten saadaan kätevästi leimattua terroriteon yritys äärioikeiston syyksi.

Ei kuulosta. En usko, että noin tapahtui. Mutta jotain outoa tässä on. Kannattaa ehkä seurata, mitä miehelle ja hänen rikoskumppaneilleen tapahtuu tuomion jälkeen. Jos he katoavat kuin pieru Saharaan, niin...

Ylipäätään kehotan kaikkia jättämään kaikenlaiset turvisten syiksi lavastetut temput tekemättä ja olemaan keksimättä perättömiä. Riittää aivan hyvin, kun kerrotaan totuus.

Ai niin, ja vielä yksi juttu. Tästä tuli iso uutinen pitkäksi aikaa. On uutisoitu monta kertaa, kuinka turvisten suunnittelemat terrori-iskut on onnistuttu estämään (ja varmaan useita kertoja jätetty uutisoimatta). Miksi tämä oli kuitenkin paljon suurempi uutinen?

[Näin oli lausuttu Jaskan pauhantaa -blogissa 16.5.2017 julkaistussa merkinnässä Uutiskatsaus 22/2017.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti