torstai 8. kesäkuuta 2017

{S} Toimittajamme eivät nosta koskaan esiin sellaisia tapauksia, että Migri olisi päästänyt vahingossa Suomeen elintasopakolaisia

[...]
On siis selvää, että Maahanmuuttoviraston todennäköisyyslaskelmat johtavat myös virheisiin: maahan pääsee sisään elintasopakolaisia ja palautettavaksi joutuu aidosti turvapaikkaa tarvitsevia. Koska kykymme elättää heikoilla sopeutumisedellytyksiä varustettuja tulijoita on rajallinen ja tahdomme kuitenkin auttaa hätää kärsiviä ottamalla heitä maahamme, on tämä tosiasia vain hyväksyttävä. Vaihtoehtoja olisivat ainoastaan Suomen sulkeminen kokonaan spontaaneilta turvapaikanhakijoilta tai maamme rajojen avaaminen kaikille halukkaille.

Siksi on järjetöntä, että lehdistömme nostaa kerta toisensa jälkeen esille yksittäistapauksia, jotka sen mielestä vaikuttavat virhepäätöksiltä. Ja vielä paljon omituisempaa on se, etteivät toimittajamme ole nostaneet ainakaan minun silmieni eteen ensimmäistäkään juttua, jossa se päivittelisi sellaista maahanmuuttoviraston päätöstä, jonka perusteella maahan näyttäisi päässeen elintasopakolainen virhearvion perusteella.

Ehkä lehdistöä ei kiinnosta lainkaan sen lukijoiden eli suomalaisten veronmaksajien kohtaama vääryys?

[Näin oli lausuttu 27.5.2017 julkaistussa Professorin ajatuksia -blogin merkinnässä Nigerialaiskertomuksen todennäköisyydestä, jossa käsitellään erään turvapaikanhakijana Suomeen saapuneen nigerialaisnaisen kertomusta.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti