keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

S Halla-aho on kivi, jonka rakentajat hylkäsivät

”Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi”, sanotaan Sanassa (Mark. 12:10). Tämän klassisen asetelman mukaisesti on käynyt Jussi Halla-aholle, jonka Perussuomalaiset valitsivat tänään puheenjohtajakseen.

Halla-aholla oli aikoinaan vaikeuksia saada ehdokkuutta Perussuomalaisista, mutta suurten enemmistöjen huomattua hänen ajatustensa järkevyyden monien oli koulutettava itsensä ajattelemaan uudestaan. Halla-aholle on sittemmin avautunut tie suurempiinkin vallan kamareihin.

Erityisen tervetullutta Halla-ahon maahanmuuttokriittinen ja älyllispainotteinen politiikanteko on vallan ytimessä, maan hallituksessa, jossa kokoomus ja kepu ovat vetäneet molempien puolueiden pääkannattajakunnan vastaista löperöliberaalia linjaa.

Perussuomalaisen puolueen puheenjohtajanvaihdos on tervetullut myös puolueen omassa piirissä, ja se osui taktisesti hyvään aikaan. Puolue kaipaa kasvojen pesua ja kehittämistä eurooppalaiseksi kansallismieliseksi puolueeksi.

[filosofi Jukka Hankamäki 10.6.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Halla-aho triumfikulkueessa vallan ytimeen]

[Tietenkin tässä on nyt kyse siitä, kun Jussi Halla-aho oli tullut Perussuomalaisten puoluekokouksessa 10.6.2017 valituksi puolueen uudeksi puheenjohtajaksi virassa 20 vuotta olleen Timo Soinin jälkeen. Ja voi että oikeinajattelevat ovat asian vuoksi itkeneet ja valittaneet!]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti