torstai 8. kesäkuuta 2017

{S} Heidän mielestään Suomessa ei ole koko perhettä edes olemassa

[...]Esimerkiksi ulkomaalaiset työkaverini kauhistelivat suomalaisten perhe-elämää. Heidän mielestään Suomessa ei ole koko perhettä edes olemassa. Heille oli täysin käsittämätöntä sellainen, että Suomessa ei noudateta sukupuolirooleja tai pidetä huolta perheenjäsenistä (vertaa esimerkki mummosta ja papasta aiemmin mainitussa Aasian maassa). He eivät voineet mitenkään ymmärtää, että miten voi olla mahdollista, että vanhukset joutuvat vanhainkotiin, missä heitä ei käy välttämättä kukaan katsomassa. Miten on mahdollista, että nainen ei osaa olla nainen ja mies ei osaa olla mies? Työkaverieni mielestä suomalaiset ovat uskomattoman ilkeitä ja inhottavia toisiaan, jopa omaa perhettään, kohtaan. Nyt kun olen nähnyt aasialaisten perhe-elämää, niin ymmärrän täysin, mitä työkaverini tarkoittivat. Eroa on kuin yöllä ja päivällä ja he eivät mitenkään hyväksy suomalaista menoa. Jos suomalaisen täytyy valita henkilökohtaisen vapauden ja itsenäisyyden tai yhteisöllisyyden ja henkilökohtaisten uhrausten väliltä, niin hän valitsee vapauden ja itsenäisyyden. Toisten kulttuurien edustajat valitsevat täysin päinvastoin, eivätkä ymmärrä, miksi suomalainen toimii toisella tavalla. Erilaiset valinnat synnyttävät erilaisen yhteiskunnan. 

[Näin oli lausuttu Musta orkidea -blogissa 4.4.2017 julkaistussa merkinnässä Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti