maanantai 13. helmikuuta 2017

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlahanke polttaa rahaa {S}

Asian voisi lausua niin, että tarkoitus on tukea maahanmuuttoa. Kuten hankkeen sivuilla olevasta videosta voitte havaita, Ratkaisu 100 oli mukana myös edellä mainitussa ”Fair Start -tuotteiden” kyhäämistoiminnassa, joka tapahtui vastaanottokeskuksissa. Moiset rahanpolttoprojektit antavat näyttöä siitä, että maahanmuutto ja monikulttuurisuuden edistäminen aiheuttavat yhteiskunnalle piilokuluja, joiden kautta julkisia varoja valutetaan vierasperäisten hyväksi aivan jatkuvasti.

Kyseisillä näpertelyhankkeilla ei tueta mitään sellaista toimintaa, jolla on arvoa yhteiskuntamme todellisen menestymisen kannalta. Arvokkaalla toiminnalla tarkoitan esimerkiksi kriittistä tutkimusta, johon Sitran ja Suomen Akatemian pitäisi suunnata varoja.

Kansainvälisyyskiiman kuumottamina ne kuitenkin syytävät rahaa vihervasemmistolaisten poliittisiin tendenssitutkimuksiin, joiden tehtävä on mädättää maamme monietniseksi ja monikulttuuriseksi sekamelskaksi, jossa varoja kuluu yhteiskunnallisten kitkojen voittamiseen ja aikuisille järjestettäviin apukouluihin, ja vapaa-aikana veisteltyjä kaarnaveneitäkin sanotaan ”Fair Start -produktioiksi”. 

[filosofi Jukka Hankamäki 14.1.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Suomi 100 ja telefoni Afrikassa], joka käsittelee sitä, että Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlahankkeen varoja on myönnetty paljon kaiken maailman hyödyttömään ja myös vahingolliseen hubaabaan]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti