Kolmannen tekijän minulle havainnollistivat kaksi tieteen suurta nimeä, jotka kumpikin rakastuivat mielihypoteesiinsa. He alkoivat jättää huomiotta kaikki tutkimukset, jotka olivat ristiriidassa heidän olettamustensa kanssa ja siteerasivat vain sellaisia tutkimuksia, jotka he saattoivat jotenkin tulkita heidän käsityksiään tukeviksi. He lakkasivat etsimästä totuutta ja alkoivat sen sijaan etsiä vain uskon vahvistusta.
Mielihypoteesista oli tullut ajatuksen vankila, joka esti heitä näkemästä todellisuutta. Tämä lienee tiedemaailmassa ja yleisemminkin aika tavallinen ongelma ja ylipäätään ihmisluonnolle ominainen.
Konrad Lorentzin hirttäytyminen vaistojen hierarkiaansa oli ehkä ymmärrettävää, sillä hän oli luomassa uutta tutkimuksen aluetta. Dennis Chitty kehitti pikkujyrsijöiden syklisiä kannanvaihteluita selittävän itsesäätelyhypoteesin. Hänen arvonsa silmissäni nousi korkealle, kun hän Rooman kansainvälisessä nisäkästieteellisessä kongressissa lähes tuhannen ihmisen edessä julkisesti myönsi, että hänen mieliolettamansa oli väärä. Yli kymmenen vuoden ajan oli kuitenkin ollut mahdotonta saada amerikkalaisissa nisäkästieteen sarjoissa läpi tutkimusta, joka oli ristiriidassa Chitty-hypoteesin kanssa.
[Jussi Viitala, eläkkeellä oleva ekologi ja tietokirjailija, Ylen sivuilla 21.1.2017 julkaistussa kolumnissaan Vapaa tahto, mitä se on?]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti