keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Kertoo, missä määrin viime presidentinvaaleissa (2012) oli homoteema esillä {L, S}

"Tuomo Gren" kertoo Tuskakeskiviikko-blogissaan lyhyisiin tutkimuksiinsa perustuen, missä määrin viime eli vuoden 2012 presidentinvaaleissa oli ollut homoseksuaalisuus-teema esillä Uuden Suomen omassa somessa. Asia liittyy tietenkin siihen, että Vihreiden presidenttiehdokkaana oli silloin Pekka Haavisto, paha poika, joka veljeili sahuri Teuvo Hakkaraisen (ps.) kanssa ja josta Pimeyden ruhtinas Jussi Halla-aho (ps.) oli lausunut ylistäviä sanoja. Monikulturismi-ideologian mukaan pahojen ihmisten kosketus saastuttaa. Oi, siis, katso:

Viime (presidentin)vaalien keskusteluista

PS:

En pidä Uudesta Suomesta, joten siksi en juuri koskaan linkitä sen alustalla oleviin blogeihin. Tällä kertaa joudun kuitenkin tekemään poikkeuksen, koska aihe on sen verran tärkeä ja ajankohtainen. Tiedän, tiedän, olen vastuussa omasta elämästäni. Jos minä en ole, niin kuka sitten! Vältin kiusauksen julkaista tämä merkintä vasta viikonloppuna, jolloin tätä blogiani luetaan vähemmän. Olisihan se tekopyhää, kun kuitenkin jaan Uuden Suomen blogialustalla julkaistun tuotoksen!

Ja jos ketään enää kiinnostaa, niin paha mies Jussi Halla-aho oli tosiaan 4.1.2012 blogimerkinnässään Hyvää uutta vuotta 2012! lausunut seuraavanlaista Pekka Haavistosta:
Pekka Haavisto on useista vääristä mielipiteistään huolimatta miellyttävä, edustava ja asioista perillä. Hän suhtautuu useimmiten kohteliaasti myös toista mieltä oleviin, mitä ei voi sanoa muista kukkahattuleiriä edustavista ehdokkaista. Uskon, että hänestä tulisi erittäin sovitteleva ja sopua rakentava presidentti, johon useimmat olisivat vielä kuuden vuoden päästä tyytyväisiä. Myös hänen puolisonsa Nexar Antonio Flores olisi mitä mielenkiintoisin First Lady. En tosin tiedä, kättelisivätkö muslimimaiden diplomaatit häntä itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti