lauantai 12. joulukuuta 2015

Toteaa, että Koraani on väkivallan asialla ja ihmettelee niitä, jotka osoittavat sormella syyttävästi väkivallan vastustajia

Kieltämättä niin OAJ:n julkaisu kuin sisäministeriön tilannekatsaus on omalla tavallaan myös oikeassa, joskaan kumpikaan taho ei puutu siihen, missä ongelma todella on. Meinaten, onhan tässäkin suunnassa tutustuttu erääseen vihakirjoitusten kokoelmaan, joka on levinnyt maailmalla sekä suullisesti, käsin kirjoitettuna tekstinä, painettuna tekstinä niin kuin myös nykyisin internetin suomilla mahdollisuuksilla.

Tässä vihakirjoitusten kokoelmassa sanotaan aivan suoraan, että ne ihmiset, jotka eivät hyväksy näitten vihakirjoitusten ideologiaa voi tappaa, ja heidät on jopa suotavaa tappaa.

Kokoelma näitä vihakirjoituksia on yllyttänyt henkilöitä, niin tasapainottomia kuin omasta mielestään tasapainoisia äärimmäiseen väkivaltaan, jossa ihmisiä on tapettu mahdollisimman mielikuvituksellisilla ja tuskallisilla tavoilla ympäri maailmaa.

Kyseisten vihakirjoituksien aikaansaama väkivalta leviää edelleenkin, ja on jokseenkin pelottavaa, että esimerkiksi länsimaiset valtiot eivät toimi niin näitä vihakirjoituksia kuin sen levittämää väkivaltaa vastaan. Vaikka ne tietävät, että tämä väkivalta pohjaa nimenomaan näihin vihakirjoituksiin.

Näitä äärimmäistä väkivaltaa aikaan saavien vihakirjoitusten kokoelmaa kutsutaan nimellä Koraani.

Hotellin respassa herää kysymys. Miksi määrittelijäfasistimme eivät puutu vihakirjoituksiin, jotka kannustavat väkivaltaan, ja jotka ovat todistetusti saaneet aikaan hirvittävän määrän väkivaltaa? Miksi he puuttuvat ainoastaan kirjoituksiin, jossa vastustetaan tätä väkivaltaa?

[Yrjöperskeles-blogin pitäjä bloginsa merkinnässä Määrittelyfasistit]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti