tiistai 22. joulukuuta 2015

Ja niin hän kehui maltillisuutta, ja minua maltilliseksi

Minusta tämä "jäitä hattuun" -systeemi on ehkä oleellisinta ikinä. Esimerkiksi minun facebookissa oleva herra Tom Kärnä ei kannata monikulturismia mutta on ehdottoman maltillinen. Kysymys ei ole siis mielipiteestä itsessään vaan siitä millä keinoilla nähdään soveliaaksi puolustaa tätä asiaansa. Hän on oikein maltillisuuden perikuva. Ei edes riitele. Eikä minulla ole mitään tätä vastaan.

(Itse asiassa, kuten kenties olette huomanneet, olen provosoitunut ottamaan kantaa tämän asian puolesta tavallista useammin ja vahvemmin vasta sen jälkeen kun se eräs veikko ns. "tiesi missä asun". Kannattaako minulle tulla uhittelemaan? Että kaikista ihmisistä valitsitte uhkailun kohteeksi minut? Good job, man. Erinomainen valinta.)

Toki minä, jos joku, ymmärtää kostonhimon ja väkivaltafantasioinnin. Olen julma ja tilanteen tullen myös nautin. Olen tosin käsittänyt että tämä piirteeni on "ongelma" jonka kanssa minun pitää ns. painia usein päivittäin. Eikä mikään helvetin "omatunto" josta pitäisi toivoa jokin "kansan syvien rivien tahto".

Alkakaa harrastamaan miekkailua niin opitte kontrolloimaan pelkojanne, vihojanne ja muita mielenvikaisia tunneimpulssejanne. Teistä tulee rohkeampia ja maltillisempia. Jaloja. Komeita. Isomunaisia.

No eihän se toki aina onnistu ja ylilyöntejä tulee. Mutta ei menisi sarjatulella "kännissä-läpällä" -linjalle jossa lopulta joku kuolee. Jos minun temperamentilla kykenee olemaan polttamatta taloja niin kyllä siihen pystyy tervekin. Kiitos.

[Hyvä nettituttuni Tuomo "Squirrel" Hämäläinen oli 17.12.2015 näin lausunut allekirjoittaneesta Facebookissa. Minusta oli tavattoman mukava huomata se, että ainakin yksi ihminen tässä maailmassa pitää minua maltillisena. Minulta olisi Hämäläisen teksti jäänyt huomaamatta, mikäli hän ei olisi merkinnyt minua siihen. Mutta hän varmasti tietää, että olen nykyään Facebookissa virallisesti laiska. Itse olen erästä internetvaikuttajaa kehunut maltilliseksi mm. täällä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti