perjantai 19. marraskuuta 2021

S Haastateltu lesbo kertoi tuntevansa vetoa vain biologisiin naisiin

Yksi jutussa haastatelluista lesboista sanoo tuntevansa vetoa vain biologisiin naisiin. Koska hän ei ole halunnut seksiä eikä suhdetta muun­laisten naisten kanssa, häntä on haukuttu myös genitaalifetisistiksi, perverssiksi ja terfiksi (transihmiset ulos sulkevaksi radikaalifeministiksi). 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 28.10.2021 julkaistussa pääkirjoitustoimittaja Annikka Mutasen kirjoittamassa kolumnissa Biologian osuutta sukupuolessa ja seksissä ei kannata kiistää.]

[PS. Mutanen myös kertoo kirjoituksessaan osallistuneensa keskusteluun, jossa on varoitettu, että esimerkiksi tällä tavoin kirjoittamalla hän saattaa edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien polkemiseen tähtäävän äärioikeistolaisen liikkeen tavoitteita. Jotenkin niin kuvaavaa tuollaisen keskustelun olemassaolo.]

2 kommenttia:

  1. Transseksuaalit, tai paremminkin sellaisia larppaavat ovat alkaneet ryövätä itselleen tilaa ja hyvinpä näyttää onnistuvan.

    Tämä urheilu-uudin

    https://www.is.fi/urheilu/art-2000008413034.html

    kertoo Kansainvälisen Yleisurheiluliiton poistavan transnaisten testosteronirajat!
    Tähän asti naisten testoyläraja on ollut alle 5 nanomoolia litrassa;
    sen ylittävät on suljettu naisten sarjoista ulos epäreilun kilpailuedun johdosta.

    Transnaisilla tämä raja on ollut niinkin korkea kuin alle 10 nmol/l! Se on ollut käsittämättömän korkea, kun miesten normaaliteston alaraja on 8,4 nmol/l.
    Transnaiset ovat siis saaneet tähänkin asti kilpailla terveen miehen testotasoilla, ja nyt raja poistetaan kokonaan!

    Kuinkahan kauan translarppaajienn puolustelijat jaksavat katsoa naisurheilua, joka loppuu tällä menolla kokonaan, kun palkintopalleilla on vain Peniksellisiä Naisia tuuheine parransänkineen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee aluksi kuitenkin mielenkiintoisia kilpailuja.

      Poista