M u s s o l i n i a kohtaan Hitler tunsi todellista ja syvää ystävyyttä loppuun asti. Jo heidän kohtaloittensa suuren yhtäläisyyden johdosta hän tunsi olevansa voimakkain sitein yhdistetty Mussoliniin. Hän valitti vain, ettei Mussolini voinut käyttää yhtä rajatonta valtaa kuin hän itse, vaan tietyllä tavalla oli riippuvainen Italian kuningashuoneesta. V. 1937 Roomaan suorittamansa virallisen vierailun jälkeen hän kertoi minulle, miten Italian kuninkaan Il Ducea kohtaan osoittama väheksyminen oli häntä hämmästyttänyt. Hän mainitsi, että Mussolinin kärsimien yhtämittaisten nöyryytysten johdosta hänen oli hillittävä itseään, jottei ennen aikaansa lopettaisi vierailuaan. Roomassa pidetyn sotilasparaatin yhteydessä oli kunniakorokkeelle pantu tuolit kuningasperheen jäsenille ja Hitlerille, kun taas Mussolinin oli määrä seistä koko tilaisuuden ajan. "Kiihdyin tästä niin, että olin vähällä aiheuttaa julkisen skandaalin. Vain Il Ducen vuoksi luovuin siitä."
Italian luopuminen taistelusta tuskin vähensi Hitlerin Mussolinia kohtaan tuntemaa lämmintä myötätuntoa. Luulen sen pikemminkin muuttuneen sääliksi. Hän kohteli siitä lähtien Mussolinia kuin nuorempaa veljeä, jonka oli pakko totella ison veljen määräyksiä välttyäkseen tekemästä enempiä tyhmyyksiä. Hän torjui kuitenkin kaikki Mussolinin pyrkimykset muuttaa politiikkaansa maltillisemmaksi.
Todella hän pettyi Mussolinin suhteen vasta, kun Skorzeny oli vapauttanut Il Ducen. Tässä tilaisuudessa löydetty Mussolinin päiväkirja, jonka Hitler tarkoin tutki, näytti hänelle fasismin perustajan uudessa valossa. Keskusteluissa hän ilmaisi siitä muutamia yksityiskohtia samalla viitaten "niemimaan leijonan" heikkouteen ja petollisuuteen. Hän ilmaisi katkeran pettymyksensä lyhyesti: "Tunnustan erehtyneeni. Mussolini ei ole mikään suuri henki. Minulla on siitä kiistämätön todistus kädessäni."
[Näin oli lausuttu Albert Zollerin toimittamassa Christa Schroederin muistelmateoksessa Hitlerin yksityissihteeri kertoo (Gummerus, v. 2005) sivuilla 136 ja 137.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti