Huolestuttavin piirre nykyisessä ”edistyksessä” on sen flirttailu ilmaisunvapauden rajoittamisen kanssa. Sananvapauden puolustajista halutaan esimerkiksi antaa kuva vanhakantaisina sortajina: ”He vain haluavat huudella ’neekeri’ ilman vastareaktioita.” Tällainen vääristely kolahtaa ennemmin tai myöhemmin omaan nilkkaan. Muuttuuhan sananvapauden kannattaminen usein syklisesti, kulloinkin vallitsevien kulttuuristen voimasuhteiden mukaan.
Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö sananvapauden puolustajissa olisi jokunen rasisti, tai vaikkapa ekofasisti. Pointti on se, että vaikka sananvapauden puolustaja olisi väärässä kaikessa muussa, sananvapauden tärkeydessä hän on oikeassa. Jos siis hylkäät sananvapauden sen takia, että väärät ihmiset puolustavat sitä, saatat tahtomattasi antaa näille ihmisille lisää valtaa.
Cancel culture (termille ei ole osuvaa suomennosta, mitätöintikulttuuri kuvaa sitä osittain) sai vahvan jalansijan erityisesti yliopistomaailmassa. Tämä on hullunkurista, sillä akatemiassa totuuden tavoittelun ja laadukkaan todistusaineiston keräämisen tulisi olla ylimmäinen motiivi, ideologisen puhdasoppisuuden sijasta.
[tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo blogissaan uudestaan julkaisemassaan alun perin Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numerossa 3/2021 julkaistussa kirjoituksessaan Woke is not great, jossa hän arvostelee C. Lehmannin ja muiden teoksen Panics and Persecutions – 20 Tales of Excommunications in the Digital Era (v. 2020, Black Spring Press Group, Quillette edition. Lontoo)]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti