Suomen Kuvalehden juttu kuvaa, kuinka oppilaat toimittavat korkeakoulujen henkilökunnalle adresseja ja “inklusiivisuusagendoja” allekirjoitettaviksi. Niissä vaaditaan pakollista sensitiivisyyskoulutusta ja liittolaiskoulutusta opettajille, puhutaan representaatiosta, vaaditaan ottamaan kursseja suunniteltaessa huomioon kolonialismi ja dekolonialismi, sukupuolisensitiivisyys, turvallinen tila, intersektionaalinen feminismi ja tiedostamaan eurosentrismi, vaaditaan julkisia anteeksipyyntöjä. Muun muassa.
Oppilaitoksen lehtori kertoo jutussa, kuinka opiskelijat tuovat ilmi, että on väkivaltainen kokemus laittaa heidät yksin kotiin lukemaan teoksia, jotka edustavat raiskauskulttuuria. Se on kuulemma opetuksen rakenteellista väkivaltaa opiskelijaa kohtaan.
Oppilaiden vaatimukset kuulostavat tavallisen ihmisen korviin täysin käsittämättömiltä. Alle sata vuotta sitten näiden nuorten esi-isät kuolivat yksinään maakuoppiin silpoutuessaan pommikeskityksissä, nyt nämä hemmotellut pullamössökakarat kehtaavat väittää, että Shakespearen lukeminen on väkivaltaa.
Mutta he vain kopioivat Yhdysvaltoja ja siellä jo muutama vuosi sitten levinnyttä intersektionaalista ajattelua.
[Sanna Ukkola 8.1.2020 julkaistussa kolumnissaan Kasvatimme nuoret tynnyrissä ja nyt he luhistuvat vääristä sanoista]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti