Tueksi etsintään tai ainakin pahimpien kompastuskivien välttämiseen Manninen tarjoilee joitakin suoria vinkkejä. Orpokotiturismin karttamisen lisäksi muistiin voi painaa esimerkiksi sellaisen säännön, että kerjääville lapsille ei saa ikinä antaa mitään.
”Ei, vaikka lapsi näyttäisi kuinka köyhältä ja ilo almusta vaikuttaisi kuinka suurelta.”
Jos nimittäin lapsi tienaa kerjäämällä perheelleen vaikkapa aikuista paremman tulon kadulla, syntyy perheessä herkästi päätelmä, ettei lasta kannata pitää koulussa.
”Lapsi muuttuu kouluttamattomaksi aikuiseksi, joka ei sitten taas ehkä saa rahaa edes kerjäämällä. Katu ei ole lapselle myöskään terve ja hyvä ympäristö”, Manninen sanoo.
[Näin oli lausuttu Maailman kuvalehdessä 10.9.2020 julkaistussa Karoliina Knuutin kirjoittamassa artikkelissa Kuin lasi viiniä tai hyvää seksiä – auttaminen on riskibisnestä, jossa asiat menevät välillä pahasti mönkään, jossa hän käsittelee toimittaja ja tietokirjailija Mari Mannisen teosta Hyvät aikeet. Miksi autamme ja mitä siitä seuraa? (Atena 2020).]
[Artikkelissa kerrotaan, että kirjansa teon myötä Manninen oli tullut siihen tulokseen, että Suomessa kerjääville romaneille saa ja kannattaa lahjoittaa rahaa, koska raha ei mene minkään liigan taskuun, vaan se oikeasti auttaa kerjääjää itseään ja tämän lähipiiriä. Tämä voi olla totta, mutta en pitäisi silti kerjäläisturismia toivottavana asiana.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti