keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

S Valtio tukee reilusti liittoihin kuuluvien työttömyysvakuutusta liittoon kuulumattomien kustannuksella

Joitakin aikoja sitten kun nousi häly siitä, että kaikki rahoittavat työttömyysvakuutusta, mutta vain kassaan kuuluvat hyötyvät siitä, järjestelmään tehtiin kosmeettinen muutos. Kassaan kuulumattomien maksut eivät enää rahoitakaan ansiosidonnaista (heidän työnantajansa rahoittavat yhä), mutta työntekijän nimiin laskettava maksu menee valtion pohjattomaan kassaan. Tai muodollisesti sillä rahoitetaan työttömyysturvan pohjalla olevaa perusturvaosuutta.

Tällä yritetään väittää, että kassaan kuulumattomien maksut menevät heidän työttömyysvakuutuksensa maksuun, mutta tämä on silkkaa silmänlumetta.

Myös kassaan kuuluvat saavat saman perusturvaosuuden eivätkä maksa siitä mitään.

Lopputulos on se, että kassaan kuulumattomat maksavat yhtä paljon, mutta saavat paljon vähemmän.

[puutarhatontunkuvatukseksi tituleeraamani Vihreiden Grand Old Man (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaara blogissaan 13.7.2020 julkaisemassaan merkinnässä Kassaan kuuluminen ja oikeus työttömyysvakuutukseen.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti