keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

S Applen, Facebookin ja Googlen kaltaiset teknologiajätit eivät ole syntyneet pelkästään vapaiden markkinoiden ansiosta

Vuonna 2013 Mazzucato julkaisi menestyskirjan The Entrepreneurial State: debunking public vs. private sector myths (Yrittäjähenkinen valtio).

Siinä hän pyrki osoittamaan eri esimerkein, kuinka sellaiset Piilaakson ylistetyt teknologiset keksinnöt kuten vaikka Googlen hakukonealgoritmi tai iPhone pohjautuivat valtaosin julkisin varoin kehitettyyn tutkimukseen ja tekniikkaan.

Käsitys siitä, että Applen, Facebookin ja Googlen kaltaiset teknologiajätit syntyvät vapaiden markkinoiden ansiosta, oli Mazzucaton mukaan pelkkä ideologinen harha.

Esimerkiksi Steve Jobbsin neroutta oli lähinnä julkisen puolen kehityksen tuotteistaminen ja Apple-myytin luonti. Siksi oli syytä miettiä jakautuvatko innovaatioista tulevat voitot oikeudenmukaisesti, Mazzucato ehdotti.

Toinen kirjan havainto oli se, että suuryritykset jakoivat mieluummin voittonsa omistajilleen kuin satsasivat tosissaan tuotekehitykseen.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 25.11.2019 julkaistussa Juha-Pekka Raesteen kirjoittamassa uutisartikkelissa ”Maailman pelottavin ekonomisti” kertoo, miten kapitalismi pitäisi pelastaa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti