S KC: Mistä pidit feminismissä?

Voiko nuori nainen vastustaa feminismiä? Voi, mutta se on vaikeaa. KulttuuriCocktail tapasi kaksi kolmekymppistä naista, jotka ovat kyllästyneet feministien puheisiin. Mistä penseys johtuu? Mitä ongelmia feminismin kritisoimisesta seuraa jokapäiväisessä elämässä?

Yksi ongelma käy ilmi jo haastattelua sovittaessa. Kumpikaan feminismikriitikoistani ei halua esiintyä artikkelissa omilla nimillään. Jotain kuitenkin voin kertoa heistä: molemmat ovat Helsingissä asuvia kolmekymppisiä naisia. Kutsun heitä kirjaimilla A ja B. A on tohtorikoulutettavana Helsingin yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa ja pienen lapsen äiti. B työskentelee kulttuurialalla ja elää yksin. He eivät tunne toisiaan entuudestaan. Tapaamme B:n luona.

[...]

KC: Mistä pidit feminismissä?

B: Olin nuori ja hain selityksiä ongelmilleni. Feminismi antoi mahdollisuuden syyttää elämän monimutkaisuudesta ja epäreiluudesta jotain kuviteltua järjestelmää, eli patriarkaattia. Luin feminismin historiaa ja liitin oman elämäni osaksi sen kertomusta. Tuntui lohduttavalta laittaa omat heikkoudet ja epävarmuudet sukupuoleni sortamisen piikkiin. Aika nopeasti tällainen selitysmalli lakkasi kuitenkin toimimasta. Se oli yksinkertaistava ja toivottomuutta herättävä. Se eristi minut muista sen sijaan, että olisin ymmärtänyt muita paremmin. Aloin ratkoa ongelmiani enemmän aikuisen ihmisen tavoilla, ilman feminismiä, ja tunsin itseni neuvokkaammaksi. Mutta vaikka totesin ideologian käyttökelvottomaksi, siitä jäi käteen joitain hyödyllisiä niksejä. Yksi tällainen on kääntää sukupuoliroolit päälaelleen eli mitä, jos mies olisikin tehnyt tai sanonut sen saman kuin esimerkin nainen. Sittemmin olen huomannut tämän olevan ihan käyttökelpoinen tapa tehdä näkyväksi feminismin omia ongelmia, ja käytän sitä argumentoidessani feminismiä vastaan.

A: En ole koskaan ollut feministi. Koin epämääräistä vastenmielisyyttä kaikkea feminististä kirjoittelua kohtaan jo ennen yliopistoon menoani. Inhoni kasvoi entisestään, kun tutustuin tarkemmin yliopistossa sukupuolentutkimukseen ja keskeisiin feministisiin ajattelijoihin ja suuntauksiin. Alusta lähtien vastustin feministien ylläpitämää ajatusta, että olisi joku hallitseva valkoisen miehen kirjoitustapa, ja että sen tilalle täytyisi luoda uusi, naisten tapa kirjoittaa, joka eroaa patriarkaatin ylläpitämästä kirjoituksesta. Tämä on typerää.

KC: Miksi?

A: En ymmärrä sitä ajatusta, jonka mukaan jokaisen naisen tulisi yrittää väkisin etsiä suunnilleen omasta vulvastaan oma tapansa puhua, tapa, joka ilmaisee hänen sukupuoltaan. Jos naiskirjoituksen tavoitteena on taistella yhteiskunnassamme vallitsevia kertomistapoja vastaan, niin ajan saatossa myös naiskirjoitus muuttuisi normittavaksi, tiettyjen periaatteiden mukaan toimivaksi kirjoitustyyliksi. 

[Siteeraus on Ylen sivuilla 7.4.2016 julkaistusta ja 18.11.2017 päivitetystä Tuomas Karemon kirjoittamasta haastattelujutusta Naiset, jotka vihaavat feministejä.]