Aleksandr Soltzenitsynin Gulag: Vankileirien saaristo (2012) kertoo korutonta kieltä poliittisesta järjestelmästä, jossa valtiokoneisto pyrki kaikin tavoin ottamaan valtaansa julkisen tilan ja määrittelemään yhteiset faktat ja jaetun totuuden. Myös tiede ja sen harjoitus otettiin vallanpitäjien haltuun. Puolueen tarjoamat ”faktat” ja ”totuudet” eivät kuitenkaan olleet juuri missään suhteessa maan ja kansakunnan todelliseen tilaan, totuuteen itseensä.
Taistelusta eliittejä, porvarillista tiedettä ja vastavallankumouksellista mediaa vastaan tehtiin väkivaltainen ohjelma. Tuloksena oli yhteiskunta, jossa oltiin niin pitkällä totuuden jälkeisessä ajassa, ettei mitään puolueen hyväksymätöntä totuutta saanut esiintyä.
Tällaisessa ympäristössä tiedon ja totuuden tavoittelu oli vastavallankumouksellinen ja näin ankarasti rangaistava teko. Filosofit, humanistit, valtavat joukot tiedemiehiä ja kirjailijoita lähetettiinkin leireille ensimmäisten joukossa. Suurin osa heistä ei koskaan palannut.
[tutkija Aku Visala Areiopagi-sivustolla 2.5.2017 julkaistussa kolumnissaan Totuuden jälkeistä aikaa ei ole ollut eikä tule]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti