Massakolonisaatio ja ulkomaalaisten pakkoasuttaminen oli yksi keskeisistä ja kenties suurin ongelma miehitetyssä Latviassa vuosikymmenten ajan {S}

Amerikkalainen tiedemies Glenn Loury kirjoittaa teoksessaan Self-Censorship in Public Discourse: ”Ryhmät voivat valita traagisen suunnan, jonka monet uskovat alusta saakka vievän tuhoon, mutta sitä on mahdoton arvostella.” Tämän vuoksi se virtaa hitaasti kuin joki loputtomiin syvyyksiin.

Juuri näin kävi massamaahanmuuton kanssa Euroopassa. Kritiikkiä ja keskustelua ei ollut. Ongelmaa ei myönnetty. Ja ellei ole ongelmaa, ei ole ratkaisua. Prosessin annettiin edetä omalla painollaan, siirtolaisten lukumäärä jatkoi kasvuaan mutta integraatiota ei käytännössä tapahtunut. Sosiaaliset ja etniset ongelmat lisääntyivät lisääntymistään, mutta poliittisen korrektiuden voimaan pakottama itsesensuuri ei sallinut ratkaista niitä.

Latvialaisille, jotka ovat eläneet neuvostomiehityksen aikana, yleiskuva on varsin tuttu. Miehitetyssä Latviassa koettiin jotakin samankaltaista – mutta rajummalla tavalla ja totalitaarisen järjestelmän suorittamana. Massakolonisaatio ja ulkomaalaisten pakkoasuttaminen oli yksi keskeisistä ja kenties suurin ongelma miehitetyssä Latviassa vuosikymmenten ajan. Mutta siitä ei saanut puhua, sitä ei saanut edes mainita.

[latvialainen parlamentaarikko, historioitsija ja elokuvaohjaaja Edvīns Šnore 1.4.2017 Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Maahanmuutto ja poliittinen korrektius Euroopassa, jossa hän kertoo oman latvialaisen näkökulmansa poliittiseen korrektiuteen. Itä-Euroopan entisissä nk. kansandemokratioissa usein suhtaudutaan utopismiin epäkorrektisti johtuen aikaisemmin heitä painaneen marxistileninistisen diktatuurin poliittisen korrektiuden vaatimuksesta.]

[PS Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa kolmannesta blogistani novialinkielisen kirjoitukseni Bernsteinali sosialidemokratia e homalifasiatri nationalisme, joka on utopismin vastainen.]