lauantai 10. joulukuuta 2016

Toteaa, että pääministeri Sipilän olisi kannattanut valita itselleen paremmat neuvonantajat {L}

Henri Heikkinen toteaa blogissaan, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) olisi kannattanut valita itselleen paremmat neuvonantajat. Tai jopa olla kokonaan lähtemättä mukaan politiikkaan, josta hän on saanut käteensä vain mustan pekan. Kirjoittaja esittää, että Sipilä on tehnyt kuin Aku Ankka kerran, eli kilpailun palkinnoista valinnut ison rahan sijaan kolmipyörän. Siis, oi, katso, blogimerkintä:

Quo vadis, Sipilä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti