maanantai 26. joulukuuta 2016

Muusikko Petri Kaivannon täyt valtakunnansyyttäjälle {S}

Mikäli jotain laitonta löytyy, oikeusturvani vuoksi pyydän, että ihan kaikki koskaan sanomani, laulamani ja kirjoittamani käydään läpi laittomuuksien varalta kerralla. Jotta pääsitte alkuun, ajan eli rajallisten verorahojen säästämiseksi, annan lopuksi vähän täkyjä

[muusikko Petri Kaivanto 5.12.2016 julkaisemassaan bloginsa merkinnässä Kirje valtakunnansyyttäjälle]

[Täky on ollut jo pitemmän aikaa varsin poliittisesti latautunut sana. Tohtori Viha, hän josta hänen oppilaansa käyttävät nimitystä Mestari, eli Jussi Halla-aho, joka tekee Eiran synkässä kellarilaboratoriossaan kokeita maahanmuuttajilla ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, käytti termiä alun perin kuulussa blogikirjoituksessaan 'Muutama täky Illmanin Mikalle' (josta kopion pääset lukemaan Jiri Kerosen blogista). Kirjoitus poiki syytteitä, joissa ei ollut mitään järkeä. Asiaan liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa muutaman vuoden vanhan blogimerkintäni Jussi Halla-aho, pahuuden lähettiläs.]


[Jussi Halla-aho on vanha kunnon täkykalastaja, ja nyt muusikko Petri Kaivanto seuraa selkärankaisesti hänen jalanjäljissään. Kiitos Herralle!]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti