keskiviikko 10. elokuuta 2016

Sebastian Tynkkysen tapauksesta {S}

Perussuomalaisten puheenjohtaja (en enää tunnusta Soinin olemassaoloa) Sebastian Tynkkynen on joutunut poliisitutkintaan puhuttuaan kriittisesti islamista. Kun 15 miehen lauma hakkaa Oulussa lapsen ja heittää hänet mereen, ei poliisilla ole resursseja kuulla todistajia tai järjestää aikatauluja sopivasti, mutta kun poliitikko kertoo poliitisia mielipiteitään, on poliisi heti valmis hiljentämään hänet.

Miettikääpä, miten tämä homma toimii: Yle ottaa verovaroin kustannettuun ohjelmaan islamilaisen imaamin kertomaan, miten hänen uskontonsa mukaan rangaistus homoseksuaalisuudesta on kuolema. Sen jälkeen itse seksuaalivähemmistöön kuuluva Tynkkynen ymmärrettävistä syistä ahdistuu ja kertoo ahdistuksensa ääneen, mihin viranomaiset reagoivat laittamalla hänet poliisitutkintaan. Tynkkynen siis tahdotaan tappaa, koska hän tykkää pojista, mutta hän ei saa olla tästä huolissaan tai edes puolustaa itseään demokratian keinoin sanallisesti, koska vihapuhe ja rasismi.

Kaiken lisäksi se, mitä Tynkkynen sanoi, on faktaa. Mitä enemmän maassa on muslimeja, sitä turvattomampi se on esimerkiksi homoille, biseksuaaleille, transsukupuolisille ja kaikille muille, jotka eivät sovi konservatiivisen uskonnon ahtaaseen muottiin. Tämän näkee, kun tarkastelee muslimienemmistöisiä maita sekä niiden suhtautumista homoseksuaalisuuteen ja muuhun normista poikkeavuuteen. Näissä maissa homoilla on keskimäärin huonommat oltavat kuin niissä maissa, joissa on vähemmän muslimeja.

Maailma ei voi toimia niin, että uskonnolliset hullut saarnaavat kuolemaa homoille ja jos homot sanovat, että nyt ahdistaa ja tuntuu turvattomalta, niin homolle luetaan syyte ja hänet laitetaan vankilaan. Näistä ajatusrikospykälistä on päästävä heti eroon ja maahanmuuttopolitiikkaa muutettava siten, että maahan tulee vähemmän ihmisiä, joiden mielestä homous on kuolemalla rankaistava synti. Mikäli näin ei tehdä, kohta meillä ei ole enää länsimaista liberaalia demokratiaa.

PS. Tiedän, että tällaisen asian lukeminen ahdistaa monia ihmisiä ja kirvoittaa heti "rasismirasisminatsi"-syyttelyä, mutta so what. Itseäni ahdistaa se, että Iranissa hirtetään homoja, koska he sattuvat rakastamaan samaa sukupuolta olevia ihmisiä.

[heteroseksuaalinen pitkätukkaisen ituhipin näköinen netsi Jiri Keronen 9.8.2016 Facebookissa]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti