Opettajan mukaan lasten viha ei kohdistu yksin juutalaisiin, vaan myös muihin ei-muslimi-ryhmiin. Juutalaiset ovat vain tämän vihan keihään kärki ja kaikkia muita ryhmiä tai uskontokuntia vihataan ihan yhtä paljon. Lasten mielipiteitä ei voi mitenkään muuttaa tai edes miedontaa, sillä mielipiteet tulevat lasten kodeista, sukulaisilta ja tuttavilta. Opettaja sanoo myös, että lasten vihamielisestä suhtautumisesta muihin ryhmiin on ihan turha puhua lasten vanhempien kanssa, sillä vanhemmat ovat lasten kanssa samaa mieltä ketä pitää vihata.
[Näin oli lausuttu Pt-median sivuilla 3.11.2024 julkaistussa Paavo Tajukantaan kirjoittamassa uutisartikkelissa Ruotsalainen opettaja aiheuttaa mielipahaa muslimeille, kun sanoo, että antisemitismi on koulujen suurin ongelma.]
[Natsitkin olivat vasemmistolaisia, ja nykyään monille muillekin vasemmistolaisille juutalaiset kelpaavat kuolleina mutta eivät elävinä. Uskovaisille antisemitistisille muslimeille löytyy paljon taustatukea länsimaissa nykyään.]
[Voisin hyvin kuvitella kuitenkin, että mikäli muslimiperheeseen syntynyt ihminen on esim. ateisti, niin hän saattaa olla jonkin verran vähemmän antisemiitti.]
[Poliittista uskonnollisuutta ei minusta tulisi ollenkaan sietää länsimaissa. Uskonnolliset yhdyskunnat ja julkinen valta tulisi erottaa toisistaan siinä määrin, että edellisten tulisi erikseen todistaa, että ne eivät ole uhaksi ei-uskoville taikka oman yhdyskunnan jäsenille, jos näillä sattuu olemaan "väärä" mielipide jostain asiasta.]
Sen muslimiperheeseen syntyneen ateistin olisi oltava sitä salaa, koska islamista luopumisen seuraamus on kuolemanrangaistus, jonka täytäntöönpano on jokaisen muslimin velvollisuus.
VastaaPoistaKiihkomuslimit ovat nykyajan "natseja". He ottavat pikku hiljaa muslimit hallintaansa.
VastaaPoistaSen jälkeen he ovat käytännössä vallassa. islam= alistuminen?
Islamilaisen kulttuurin piirissä ihminen saattaa joutua osallistumaan kiihkouskovaisten harjoittamiin noitavainoihin, jos hän ei itse halua tulla vainotuksi kieltäytymisensä takia. Kieltäytyminen kun merkitsee käytännössä ei-muslimiksi tunnustautumista.
VastaaPoista