Varsinaiseen juutalaisten holokaustiin liittyen Hallam on aiemmin todennut Zeit-lehden haastattelussa, että kansanmurhia sattuu säännöllisesti ja holokausti oli vain yksi onneton tapahtuma ihmiskunnan historiassa. Monet äärioikeistolaisina pidetyt poliitikot ovat saaneet tuomioita vastaavista, holokaustia vähättelevistä lausunnoista Saksassa ja Ranskassa.
[Näin oli lausuttu Suomen uutisissa 20.7.2024 julkaistussa uutisartikkelissa Elokapinan perustaja Roger Hallam tuomittiin vuosiksi vankeuteen.]
[Tottahan on se, että kansanmurhia on ihmiskunnan historiassa tapahtunut runsain mitoin. Natsien vuosina 1941-1945 aikana toimeenpanema juutalaisten kansanmurha holokausti kuitenkin eroaa muista kansanmurhista siinä, että se on kyetty toteuttamaan ja myös toteutettu erittäin tehokkaasti, teknisesti ja tehdasmaisesti, tuotantomaisesti.]
[Se on tietysti outoa, että kun tuollaisista puheista voi saada nyky-Euroopassa helposti tuomion oikeusistuimessa, niin Roger Hallam taas ei ole sellaista saanut. Onko kyseessä yksinkertaisesti sattuma, vaiko se, että "kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset". Siteerasin tässä nyt George Orwellin (1903-1950) allegorista ja Neuvostoliiton poliittisen järjestelmän ja yleensä totalitarismin vastaista Eläinten vallankumousta (engl. Animal Farm, v. 1945). Itse olen kyllä sitä mieltä, että tuollaisista puheista ei vielä pitäisi oikeusistuimen tuomita ketään. Kyse on sananvapaudesta. Siinä on kyse ennen kaikkea siitä, että ihmisen pitää voida lausua julkisesti mitä hölmöimpiä mielipiteitä.]
[Orwellin tunnetuin teos on hänen vuosina 1945–1949 kirjoittamasa myöskin totalitarismia arvosteleva dystopiaromaani Vuonna 1984. Olen myöskin lukenut hänen Espanjan sisällissotaa kuvaavan reportaasinsa Katalonia, Katalonia (v. 1938). Kirjailija taisteli tuolloin tasavaltalaisten, eli laillisen hallituksen, puolella kapinallisia vastaan. Kirjasta käy hyvin ilmi myös se, kuinka Espanjan tasavallan puolustustaistelun ainoa valtiollinen tukija Neuvostoliitto vainosi kätyreineen Espanjassa toisinajattelevia sosialisteja eli sosialidemokraatteja, trotskilaisia ja anarkisteja, syndikalisteja ja anarkosyndikalisteja. Se ei varmaankaan auttanut yhtään maanpuolustusta.]
Olisi luullut EgoApina-Rogerin tuomitsevan synkästi holokaustin, kun siinä tuotettiin niin paljon hiilidioksidia ja pienhiukkasia polttamalla ihmisiä fossiilisilla polttoaineilla krematorioissa ja avorovioilla.
VastaaPoistaNiin. Ja kun nykyään ovat vielä nämä kesämökeillä tuotettavat pienhiukkaset.
Poista