Pride on vuosikausia ollut tärkeä juhla, jolla on juhlistettu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaa. Viime vuosina tapahtumaan osallistuminen on kuitenkin alettu sitoa äänestyspäätöksiin ja poliittisiin näkemyksiin.
Seksuaalivähemmistöjä ja heitä tukevia ihmisiä on kuitenkin kaikilla poliittisilla laidoilla, ja Priden sitominen politiikkaan vieraannuttaa monia.
[Näin oli lausuttu Sanna Ukkolan kirjoittamassa Iltalehden sivuilla 27.6.2024 julkaistussa kolumnissa Homoilta kovaa kritiikkiä Pridelle: “Miksei Pridea juhlita ilon kautta?”.]
[Liikaa vittuileminen voi johtaa myös poliittiseen vastavaikutukseen.]
Onhan se Pride ollut alusta asti sellaista enempi vasemman laidan toimintaa, joka ei ole oikein houkutellut Jukka Hankamäen kaltaisia konservatiivihomoja.
VastaaPoistaNiin. Eikö vielä ole syntynyt omaa järjestöä konservatiivihomoseksuaaleille edes?
PoistaMutta sääli, että jokunen vuosi sitten ei ollut oikein ottanut tulta uusi hanke perusliberaaleista.