S Vähemmistöjen kannalta saattaisi olla parempi, jos intersektionalisti tekisi jotakin muuta kuin tutkisi syrjintää

On toki mahdollista, että valkoinen psyyke on heiveröinen ja että tämä heiveröisyys ylläpitää syrjiviä rakenteita. Mutta mitä todisteita on tämän hypoteesin tueksi? Sitä intersektionaalisuus ei kerro. Tämä ei tietenkään ole ihme, sillä mielenrakenteiden ja yhteiskunnan rakenteiden tutkiminen on täysin erilaista (vaikka mielenrakenteet ovatkin yhteydessä yhteiskunnallisiin rakenteisiin). Intersektionaalisten tutkijoiden ongelma on, että he eivät osaa itsekään päättää, mitä he tutkivat ja miten. Eräs Helon lainaama tutkija jopa toteaa, että intersektionaalisuudesta ”ei ole mahdollista tai edes tarpeellista” saavuttaa ymmärrystä. Ehkäpä suuntauksen pääpointti on tutkijan oppineisuuden ja oikeamielisyyden korostaminen?

Intersektionaalisten tutkijoiden harjoittamasta karkeasta psykologisoinnista ja tieteen kriteerien löysentämisestä Helolla on lukuisia esimerkkejä. Tutkija, joka teoksen luettuaan väittää yhä harjoittavansa intersektionaalisuutta, haluaakin joko poseerata tai provosoida – tai sitten hän ei vain ymmärrä lukemaansa. Ainakin vähemmistöjen kannalta saattaisi olla parempi, jos tällainen henkilö tekisi jotakin muuta kuin tutkisi syrjintää. 

[Näin oli lausuttu Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 8.7.2024 julkaistussa merkinnässä Tieteen puolesta politikoivaa pseudoparadigmaa vastaan, joka oli alun perin julkaistu Särö 53–54 -kirjallisuuslehdessä kirja-arvosteluna Ari Helon teoksesta Intersektionaalista vai ”valkoista” ylivaltaa? – Syrjäytymiskeskustelun vääristymät Suomessa ja Yhdysvalloissa.]

[Eri aikoina on erilaisia papistoja.]