maanantai 24. tammikuuta 2022

S Ääripäät kohtaavat toisensa korona-aikana

Koronadenialismissa ja rokotekritiikissä natsi kohtaa joogin; äärioikeistolainen salaliittoteoreetikko ja Maria Nordinia fanittava hippityttö löytävät toisensa. Osa näistä ihmisistä on ajautunut yhteiskunnan ulkopuolelle, he ovat jo valmiiksi marginaalissa, kiistävät lääketieteen, eivät luota viranomaisiin. Joillain on vahva salaliittoteoreettinen tausta, he uskovat, että meitä hallitsevat hullut ja pahat – tai kenties liskoihmiset.

Osa on ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät osaa tilastomatematiikkaa. 

[Sanna Ukkola 2.12.2021 julkaistussa kolumnissaan Rokotekieltäytyjät ovat vastuuttomia ääliöitä, mutta sivistysvaltio ei pakkorokota kansalaisiaan]

2 kommenttia:

  1. Toisaalta PS:n notkahdus aluevaaleissa saattoi johtua osittain puolueen kannattajakunnan jakautumisesta realisteihin ja hysteerikkoihin suhtautumisessa influenssaa lievempään kulkutautiin, joka ei täytä edes WHO:n lievän pandemian määritelmää.

    Mikäli näin on, hallituksen hysterianlietsonta tuotti siis toivottua hedelmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korona on tullut entisten taudinaiheuttajien lisäksi ja osittain tilalle. Influenssa taisi kyllä jo palata takaisin. Jos kaikki olisivat sairastuneet, sanotaanko, kolmen kuukauden sisällä koronaan ja jos ei oltaisi saatu vielä rokotteita levitykseen, niin yhteiskunta olisi notkahtanut toisella tavalla. Hyvä, että ollaan varovaisia, mutta kyllä tämä on syönyt miestä. Siis minua.

      Onneksi kukaan lähempi sukulaiseni tai ystäväni tai kaverini ei ole saanut vielä pahinta oirekuvaa. Yhdeltä ystävältäni tosin katosivat maku- ja hajuaisti melko perusteellisesti ja suhteellisen pysyvästi. Tämän piirin ulkopuolella pandemian alussa erään minulle läheisen yhdistyksen puheenjohtaja kyllä kävi kuoleman porteilla. Ei se kivaa ole.

      Poista