sunnuntai 16. tammikuuta 2022

S Manner-Kiina ei tutki eikä tunnusta väärinajattelijoiden ja vähemmistökansojensa ongelmia

Toisella ihmisoikeusrintamalla Kiina on hännänhuippuja. Se hiljentää ja rankaisee yhä tiukemmin vähemmistöjään, toisinajattelijoita ja kaikkia, jotka haluaisivat sanoa maansa johtajista poikkipuolisen sanan. Näistä teoista Kiinalla on hyvin huono maine.

Moitteista suuttunut Kiina on hanakasti osoittamassa lännen ihmisoikeusloukkauksia. Katsokaa, Kanadassa koulut tappoivat ennen alkuperäiskansan lapsia! Yhdysvalloissa oli vielä äskettäin orjuutta ja yhä laajasti rasismia! Nämä syytökset myös osuvat.

Monen länsimaan on kuitenkin helppo vastata syytöksiin: me tutkimme niitä ja tunnustamme ongelmat. Sellaiseen Kiina ei pysty, sillä esimerkiksi vähemmistökansoihin kohdistuvat julmuudet ovat osa tämän päivän valtiollista politiikkaa.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehden sivuilla 9.12.2021 julkaistussa Mari Mannisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Bidenin huippu­kokouksesta suuttunut Kiina kutsuu itseään Yhdysvaltoja paremmaksi demokratiaksi, ja sillä on väitteelleen myös perusteluja.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti